perjantai 31. elokuuta 2012

Kadehdittavan kaunis





Tästä tuli ihana! Kaunis ja herkkullinen. Me Like!




Malli: ihan omaa inspiraatioita
Lanka: Kahdella langalla, Wetterhof Sivilla (30% silkkiä, 70% villaa) ja Noro Kureyon Sock Yarn (70% villa, 30% nylon)
Puikot: 4.5 mm
Menekki: noin 400 g Sivillaa, noin 400 g Noroa - en ihan varmaksi muista menekkiä ja tarkkaa painoa saanut osumaan, noin 700 grammaa lienee. Sivillat ovat erittäin marinoituja mutta hyvin säilyneitä. Osa teistä muistaakin kun lähdin vuonna 2006 Saksaan, sain nämä Sivillat neuleystäviltä lahjaksi ja ovat siis reissanneet kerittyinä Saksaan, tulleet sieltä takas ja sit reissanneet ympäriinsä Noron kanssa kun olen palasia neulonut.




Kuten Seijap kommentoi, paljon on riittävästi. Mä päätin, että 28 palaa on mulle riittävästi ja lopullinen koko on nyt metri x 170 cm. Just passeli torkkupeitto - tämän alla on hyvä ottaa noroset - eli Noro-päiväunet.




Vielä alkuviikosta mietin, miten yhdistän kappaleet, mutta onneksi Minna on rohkaissut mua virkkaamaan ja keksin virkata palaset yhteen. Tykkään lopputuloksesta. Palaset yhdistetty siis vain Norolla, siitä nämä ihanat ja raikkaat värit.
































































Nyt norosille......

torstai 30. elokuuta 2012

Tänään

Torkkupeiton kokoaminen piti hetkeksi maltaa jättää ja lähteä Mupen kanssa ulos.



















Otin kameran matkaan ja näin tekin pääsette mukaan mun ja Mupen kävelylle "Suur-Leppävaaran metsiin". Reitti alkaa kotipihalta ja risteilee ympäriinsä. Nauttikaa!


Meidän takapihan pienen pieni omenapuu tuottaa vihdoinkin satoa.


Syksyn värejä.

Kukat kukkii.



Reitin korkein kohta.


"halipuu"

Jättipalsamit valtaa Espoon!!!






































Huomatkaa: Muppe kulkee lähes koko matkan mun takana "kannoilla" joten harvoissa kuvissa on mukana.

maanantai 27. elokuuta 2012

Paljonko on tarpeeksi?




























Mulla on  jo pitkään ollut torkkupeitto tekeillä. Nyt ois 28 palaa - joko ritttäis?


























Jos seuraavaks rupeis sommitteleen ja miettimään yhdistämistä.


Kiitos kaikille, jotka jaksatte kommentoida ja Kahvi Kanelille kiitos tunnustuksesta, jota en kuitenkaan jatka.

perjantai 24. elokuuta 2012

Yuzen bolero

Mun eka kaarrokeneule ja olen suht tyytyväinen lopputulokseen. Hieman välillä olin epävarma, teenkö oikein ja mitoitukset pelotti kun en oikeen osaa neuletiheyttä laskea eli intuitiolla mentiin.







































Malli: Drops 107-09  kokoa M mukaellen ja pitkät hihat luovasti tehden
Lanka: Noro Yuzen 56% villa 34% silkki 10 % kid mohair
Puikot: 4.0 mm
Menekki: 250 g










































Napit tein viime syksyn massailukurssilla.




maanantai 20. elokuuta 2012

Pitsi wingspan

Tein keväällä wingspan huiveja mielestäni jo ihan riittämiin, mutta tää pitsiversio on ihana. Niitä tuutte näkemään lisää.

























































Malli: Lace Wingspan (rav link)
Lanka: ANY Sokilong 7/2 80 % villa 20% polyamide
Puikot: 3.5 mm
Menekki: 150 g



tiistai 14. elokuuta 2012

Cafe lattea lenkkipolulla

No onneksi ei sentään, vaan kyseessä on sisustuspuoti, täällä meillä Espoossa, peltojen keskellä.


Cafe Latte Spirit sisustuspuoti sijaitsee aivan Leppävaaran ratsastustallin vieressä. Mupen ja mun iltalenkit suuntautuvat usein katsomaan putiikin ihania asioita. Täällä tulee hyvälle mielelle ja kiva käydä myös moikkaamassa putiikin pitäjää Leeaa.


Tämän päiväinen näkymä putiikista. Ja lisää ihania tavaroita on kuulemma tulossa (ehkä jotain pientä on myös meillekin jo siirtynyt). 


Tänne kun ekaa kertaa tulee, voi hetken jo uskon puute tulla, että voiko täällä mitään myymälää olla, mutta rohkeasti sisään vaan!

Kuvat  © Ronja Koskinen

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Anton ♥ Se oikea

Esittelin aiemmin keppihevoseni - tässä on nyt sen esikuva!







































Mun vakioratsu Stall Sanbackenissa.

perjantai 10. elokuuta 2012

Viimeinen kesätunika

Duunikaveri kyseli Dropsin Lin langalle kivaa mallia ja lähetin hänelle linkin. Siitä itsekin innostuin ja tein just mun näköisen tunikan. Harmi vaan kun kesä taitaa olla ohi, mutta malli on kiva ja muunneltavissa myös liiviksi. Varmaan tulee tehtyä tän mallin pohjalta lisääkin.








































Malli: Drops nro 113-6 kokoa L muunnellen
Lanka: Lana Grossa Divino 75% puuvilla 25% viskoosi
Menekki: 350 g
Puikot: 4.0 mm ja 3.25 mm


Ja nyt villalankoihin, kaivoin karkkipurkista Noro vyyhdit ja nyt ne on jo kerinä.


torstai 9. elokuuta 2012

Erilaisia asioita

Virkattu on, muistin ottaa kuvankin, ennen kuin jaoin näitä eteenpäin.

Kesälomareissun löytö - norsu kastelukannu - ihana.




Karkkipurkki! Pidän tätä mun huoneen pöydällä muistuttamassa siitä kuinka ihania lankoja mulla on odottamassa, ettei aina tartteis ostaa uusia. Ja juu....ei tähän kaikki mun langat mahdu (vielä?).

KIG - knit in garden eli neulenyyttäreiden noutopöytä.








































































Bianca ja Carla kävivät viihdyttämässä Muppea.



Mun näköiset helmet - kiitos Mallaviri.


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kesän neulomuksia

Edelliset kuvat kertoo kuinka eläinrakas olen, mutta olen minä ehtinyt neuloakin ja valmistakin on tullut.
Olen häihin menossa ja ostin mekon jonka kaveriksi piti saada herkkä jakku.










































































Malli: Moda 2/2012 numero 32 Naisen kaulusjakku - kokoa XL muunnellen
Lanka: Rowan fine tweed
Puikot: 3.0 mm
Menekki: vajaa 11 kerää eli 275 g










































































Lanka on erittäin riittoisaa ja tosi kaunis koostumukseltaan. Ihan varmasti hankin tätä lankaa lisää, ainakin Titityyltä löytyy upeita värejä.

Mulle jäi reilu 9 kerää tätä valkoista, myyn ne kahdella kympillä - laita viestiä jos kiinnostuit!  Edit - MYYTY


























































Ja viimeiset (?) kesäsukat - pienemmät on leirikaveri Annille toivesukat.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Katson maalaismaisemaa...

Viime jouluna olimme täällä ja saimme valkean joulun, nyt vuorossa oli kauniita kesäpäiviä.



Joskus se noutaja noutaa.


aamu- ja iltauinnit


ja mun haave toteutui, uskalsin uittaa hevosta.

lenkkipolulla


täällä Muppe ei edes haukkunut lampaille

rantasauna

...maalaismaisemaa en saata unohtaa.
Gadgetissa oli virhe