sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Saumaton jakku Annan tapaan

Olen iloinen, että Anna pyysi mua koeneulomaan tämän ohjeen. Tekniikka oli mielenkiintoinen ja lopputulos upea. Nyt kun osaa tämän tavan, on tästä helppo lähteä myös itse suunnittelemaan seuraavaa villatakkia (ja lunastamaan sopivat langat joululahjaksi saadulla Snurren lahjakortilla).


Neule aloitetaan niskasta ja neulotaan kainaloon saakka. Tämän jälkeen puretaan aloituslankaa ja tehdään etuosa kainaloon saakka. Siitä onkin sit helppo yhdistää osat ja tehdä loppuun. Hihojen silmukat poimitaan, pikkuhiljaa reunoista niin, että aluksi neulotaan edestakas ja tämän jälkeen pyörönä. Reunus tehtiin lopuksi. Annan ohje on selkeä ja sisältää myös tekniikkakuvat.






































Ohje: Shetland cardigan, Anna Verschik (aka Kuduja)
Koko: M
Lanka: Noro Kirara, väri 10A, 50 g/150 m, 51% wool, 29% cotton, 10% silk, 10% angora
Puikot: 4.0 mm (työn etenemistä helpottaa useammat pyöröpuikot)
Menekki: 300 g


torstai 24. joulukuuta 2015

The joulukalenterisukat

Arjalta saatu joulukalenteri oli upea. Wollmeise Twinn lankaa tuli 20 luukusta aina 10 gramman kerissä. Lisäksi tuli kaikkea muuta kivaa ja herkullista. Ens vuonna jälleen kalenteri luvassa, mutta Arja, et törsää sen enempää - langat riittää!!

Tein sukat kärjestä jotta sain kaikki langat käytettyä tähän. 2.5 mm pyöröpuikoilla.  Ja tällainen on lopputulos.


Värit kärjestä alkaen
1. Grashüpfer
2. Raupe
3. Stella Polaris
4. Tutu Dark
5. Mamba Samba
6. Wolke
7. WD Verzaubert
8. Möhrchen
9. Grapes for Sheri
10. Rotkäppchen
11. Löwenzahn
12. Clementine
13. Maharani
14. Safran
15. Maus Jung
16. Am kalten Polar
17. WD Wasabi
18. Gianduia
19. Thriller
20. Roter Himbeermund




























Rauhallista Joulua....
toivottaa Katju

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

The Piparkakkutalo

Toki olin yhteydessä kotiin, että miten se talon valmistus sujuu....siitähän oli tehty tarkat piirustukset jo marraskuussa. Ja tän kuvan sain, valmis!





































No okei, oisinhan mäkin ehkä tuohon pystynyt.....mutta mun humoristinen perhe olikin tehnyt tämän talon ihan vain huijatakseen mua, kotona odottikin sit talo talleineen.
































Tää on niin hieno!!

Joulukalenterista ei tänään tullut lankaa vaan Fresita ja ruusuinen jalkakylpy - nautin.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Tauko jouluvalmisteluissa

Mä sain muutaman päivän miniloman anoppilassa Mänttässä. Lähdin Mupen kanssa oloilemaan kun muut jäi kotiin askartelemaan piparkakkutaloa.

























Mietin vimmatusti mitä otan matkakässäksi kun Virkkuri-paita ehti just valmistua. Ja lähes samaan aikaan Anna / Kuduja kysyi haluanko koeneuloa yhden ohjeen. Yes, please.



























Saumatonta! Siistiä! Helppo sovittaa! Tykkään ihan kympillä!

























Kävin torilla.

































Ulkoilin Mupen kanssa (eilen oli lunta).

































(tänään olikin jo kevät kelit)


























Oon istunut valmiiseen ruokapöytään ja katsonut Netflixistä Silta -sarjan ensimmäisen tuotantokauden.

























Nyt on puhtia palata kotiin ja tehdä loput jouluvalmistelut....

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kun ideasta innostuu, niin onhan se heti kokeiltava

Tällaisia näin netissä.



Vessapapaerirulla ja jämälangat - söpöjä kuusenkoristeita.

torstai 17. joulukuuta 2015

Virkkuri minussa

Sillä aikaa kun The Virkkuri eli Molla Mills inspiroituu kiehtovasta ja värikkäästä Intiasta, minä hain Virkkuri3 -kirjan kirjastosta. Tai ei sitä niin vaan haettu, olin monta kuukautta jonossa, mutta vihdoinkin sain sen käsiini. Olenhan  jo ehtinyt virkata kämmekkäitä kirjan ohjeella (rakas joulupukki, toivon niin kovasti tätä kirjaa omaksi).





























Innostuin villapaidasta.....uskalsin lähteä näinkin haastavaan projektiin.....




























Tämähän on helppo ja kiva. Voisin tehdä kevyemmän puseron samalla ohjeella. Wau.





Malli: Matkamiehen paita, Virkkuri 3
Lanka: Donegal Aran Tweed
Koukku: 4.0 mm
Menekki: 550 g

 Antaa pakkasten tulla vaan - mulla on lämmin paita!!!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Pöytä täynnä hiiriä

Näitä oli kiva tehdä - sytykehiiriä.





























Ja yhet sukat pukinkonttiin.




























Lanka: Lana Grossa Meilenweit
Puikot: 2.25 mm
Menekki: 70 g

PS. Tunnistatko kuka on Antonin selässä?

torstai 10. joulukuuta 2015

Drug Of Choice - paina nimi mieleesi

Tämä bloggaus on täysin omistettu mun pojalle ja hänen bändilleen. Drug Of Choicen eka live esiintyminen oli eilen Sture21 ravintolassa.


Pojat soittaa ihan omanlaistaan musiikkia. Ja vaikka ei ihan tällaisen suomipoppari-äipän mieluista, niin live keikka oli kyllä hieno kokemus. Ei kyllä millään ois uskonut, että pojat esiintyi ekaa kertaa. Mikä lavakarisma, itsevarmuus, uho ja nautinto. Näillä on asenne kohdallaan -varmasti vielä tulemme tästä bändistä kuulemaan.








Voit kuunnella Drug Of Choicen biisit täältä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Miksi lapset saa enemmän lahjoja - vai saako

Ainakin tänä jouluna minusta tuntuu, että mä saan eniten lahjoja. Arja teki mulle Wollmeise sukka(jämä)lankakalenterin, mutta joka luukusta on tullut myös kaikkea muuta kivaa, ei pelkästään sitä 10 gramman lankakerää. Mä olen jo saanut glögiä, jouluteetä, pipareita, suklaata, silmukkamerkkejä - jopa kahvirahaa. Nyt sukka näyttää tältä




Olen todella tyytyväinen, että uskaltauduin aloittamaan sukat kärjestä. Näistä tulee PALJON tyylikkäämät kuin viimevuotiset. Viime vuotiset sukat näytti jouluaattona tältä.





























Sukkien etenemistä voi seurata facebookissa. Lisään sinne joka päivä uuden kuvan.



Ens vuonna sit neulonkin huiveja. Sain Hannelta lahjaksi vuoden 2016 kalenterin, jossa on joka kuukaudelle oma huiviohje. Wau. Ihanaa. Onneks toi tammikuu alkaa ihan just. Nyt mä tarviin huivilankoja (vink vink).

Tässä vielä pari kivaa vinkkiä. Anun virkkaama joulukuusi.




























Ja Outin tekemä joulukortti.




























Ja vielä sujahti pukinkonttiin rättejä.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Rakkautta vain

Eilen Järvenpäässä.




























Koko elokuvateatteri oli varattu meille neulojille. Kiitos kuuluu jälleen Lentävä Lapasen tontuille.



























Tunnelma oli jouluinen. Ennen elokuvaa kuoro lauloi joululauluja ja väliajalla tarjoiltiin glögiä ja herkullisia joulutorttuja.




























Hyvin näki neuloa ja elokuva, Rakkautta vain,  oli sopivan juoneton ja simppeli leffa seurata ja neuloa. Kiva ilta oli. Vaikka aika myöhään oltiin kotona. Jos saa esittää toiveen, niin aloitetaan ens kerralla jo klo 18! Niin....ja päästiin me kaupan puolelle shoppaileenkin.




























Lentävä Lapasessa on nyt näitä ihania Knitpro Zingejä. Mulla on sukat tulossa 2.25 mm puikoilla ja mielestäni just parhaat puikot erityisesti kun käyttää ohuita puikkoja. Bambuiset vääntyy mutta nämä ei.


Gadgetissa oli virhe