perjantai 29. tammikuuta 2016

Olihan Puodissa Poikettava

Tällainen Läyliäisten kädentaitajien Puoti Poikettava löytyy Läyliäisistä. Olin aika yllättynyt laajasta tuotevalikoimasta.






























Piipahdin siellä samalla kun kävin katsomassa Susien lampaita.































Nämä on niin söpöjä. Tuskin maltan odottaa kevään karitsoja. Tällä kertaa haalin mukaani Sokrun kauniin ruskeaa villaa.

Niin ja vielä, sain joululahjan.































Tyylikkäästä paketista paljastui Handun vyyhti -  vissiin merinovillaa kun on Handusta karannut ilman materiaalimerkintää. Kaunis väri! Kiitos Susi!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Huippukiva kehruukokous

Laura Hämäri veti eilen todella huippukivan kehruukokouksen Peroba Cafessa. Kansantieteilijänä Laura osaa kertoa niin paljon ja mielenkiintoisesti entisajan tavoista. Joulun jälkeen oli aikaa kerääntyä yhteen kehräämään ja näin opastaa myös kokemattomia. Näin meilläkin eilen Perobassa. Villat tuli olla kehrättynä laskiaiseen mennessä - mutta voin vakuuttaa - mulla villat eivät sillo vielä ole lankoina.

Laura kertoo työvälineistä.





























ja näyttää miten värttinällä kehrätään





























Malleja eri kuiduista ja materiaaleista kehrätyistä langoista. Opin myös muistisäännön S ja Z kierteiselle langalle. 





























Lanitium Ex Machinan kuituja oli myynnissä.

Rohkeasti vaan kokeilemaan!

Osalla rukit rullas  jo tottuneesti.

Itse en ole värttinää oppinut käyttämään, mutta näissä käsissä tämä näyttää sujuvan mutkattomasti.



Näin starttas Kehrääjän vuosi. Lue lisää haasteesta Rukkikuiskaajan sivuilta.

Ps. Katso Kansallismuseon neulontakahvila, värttinällä voi kehrätä huhtikuussa!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Saumaton takki Annan tapaan - KAL for Shetland cardi

Kerroin joulukuussa, että koeneuloin Annan Shetland neuletakin. Nyt siitä alkaa KAL ravelryssä. Jos liittyt 29.1. mennessä, saat tämän ohjeen ilmaiseksi. KALissa neulotaan yhdessä itselle takki. Saat apua ja neuvoja KALin kautta ja saamme seurata toistemme neuleiden edistymistä. Mä lähden mukaan tällä jo aloittamallani toisella Shetland takilla. Tästä on tarkoitus tehdä pidempi helmainen kuin tuo ensimmäinen.


Tässä linkit kahden muun koeneulojan versioon, Rubin ja Dorothy

Hyvä, että tuo KAL alkoi. Ehkä mä saan tän takin helmikuun aikana valmiiksi.....inspiraatio ehti jo siirtyä mandaloihin.




























Nähdään huomenna Perobassa kehruuillassa. Ota rukki tai värttinä mukaan - tai jos et ole innostunut kehräämään, tule neulomaan ja kuuntelemaan mitä Laura kertoo langoista.

torstai 21. tammikuuta 2016

Kertaus on opintojen äiti

Äh. Tulipa tylsä otsikko. Mutta kävin uudestaan Virpi Marjaana Siiran oMA KOPPA näyttelyssä ja tällä kertaa aiheena oli mandalat.


Yleisimmin mandalaa käytetään meditaation tukena, minkä vuoksi se edustaa myös valaistumisen symbolia.Mandalan keskipisteenä on elämänkukan symboli, joka kuvastaa koko maailmankaikkeutta ja sen syntyä (lähde wikipedia).
























Minun mandalani jäi odottamaan kasvua.....






















































Juurikin tällaisia kirjailijatapaamisten tulisi olla. Hyvä VMS!

Syksyn käsityöristeily - varaa paikkasi ajoissa

Yhteistyössä Burda Style Finlandin kanssa - ennakkotietoa syksyn käsityöristeilystä:


Olin viime syksynä toista kertaa Burdan käsityöristeilyllä Silja Serenadella. Tykkäsin tosi paljon. Laivamatka kuulostaa aina kivalta, mutta mulla on ollut Ruotsin laivoilla se ongelma, ettei oikein ole mitään tekemistä, muuta kuin syödä ja juoda.

Tällainen kässäristeily on ihan huippu. Mä opettelin viimeksi saumurin käyttöä.  Ostin Eurokankaasta sopivan kangaspalan ja menin työpajaan, jossa sai "kädestä pitäen" opetusta ja koneita käyttää vapaasti. Tein risteilyn aikana kaks hametta ja yhden ponchon sekä aloitin sukat.

Kässäristeilyllä on työpajoja, luentoja ja illalla voi vielä jäädä neulomaan ja katsomaan vaikka leffaa yhdessä. Mukava, kotoinen tunnelma risteillä samanhenkisten kanssa. Viimeksi olin yksin reissussa mutten tuntenut itseäni yksinäiseksi. Sain monta uutta ystävää.


Pienet messut mahdollistaa materiaalien hankintoja ja myös koneita voi kokeilla tai jopa ostaa.
Osallistujat ovat saaneet myös vinkkejä Tukholman kangas- ja lankakauppoihin, joten päivä Tukholmassakin kuluu mukavasti.


Mielestäni matka on edullinen. Hinnat ja varausohjeet löytyy täältä.


Mä oon niin varmasti lähdössä lokakuun matkalle, 6.-8.10.2016 - luvassa mielenkiintoinen ohjelma - olenhan mukana sitä suunnittelemassa. Huom! paikkoja on rajoitetusti.

Kuvat © Burda Style Finland



keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kalenterihuivi, tammikuu, ruudut

Hienosti pyörähti tämä vuosi käyntiin ja ensimmäisenä neuletyönä valmistui tammikuun kalenterihuivi.





























Malli: Ruudut by Päivi Mäkinen, vuosikalenteri 2016, tammikuu
Lanka: Aade Artistic 8/2
Puikot: 5.0 mm
Menekki: 190 g

Jouduin muokkaamaan ohjetta, koska lanka ei olisi riittänyt, mutta kaunis tämä jokatapauksessa on.






























Tämän vuoden ajatuksena mulla on tehdä lähinnä itselle - paitsi nämä 12 kalenterihuivia tulevat, toivottavasti, ilahduttamaan ystäviäni vuoden aikana.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Kirkkonummelle tultiin kauempaakin

Keskiviikon neuletapaaminen Kahvila Rostassa, Kirkkonummella oli onnistunut. Laskin, että meitä oli parhaimmillaan ainakin 30 neulojaa. Wau.




Kyselin osallistujilta ja moni halusi tulla uudestaan. Kannattaa seurata Koukuttamon ja Rostan facebookia ja odottaa tietoa seuraavasta neulemiitistä. Myös mun blogiin tulee tieto milloin taas nähdään Rostassa.



Mun mukaan lähti käsinvärjätty Auvo. Ihan mulle tehdyssä värissä, Katjun vihreä, viidakko. Tästä tulee Marsulle huivi. En tosin vielä tiedä missä kuussa mutta tän vuoden huivikalenterin kuukausohjeen mukaan kuitenkin.

Alkuvuoden Peroba Cafen neulemiitit Espoossa, joka kuun ensimmäinen keskiviikko - Tervetuloa!

ma 25.1. klo 16.30-19.30 kehruuilta, voi tulla toki neulomaankin
ke 3.2. klo 16.30-19.30 neuletapaaminen, mukana Koukuttamo
ke 2.3. klo 16.30-19.30 neuletapaaminen, mukana Burda Style Finland
ke 6.4. klo 16.30-19.30 neuletapaaminen, mukana Lanitium Ex Machina
ke 4.5. klo 16.30-19.30 neuletapaaminen
ke 1.6. klo 16.30-19.30 neuletapaaminen
la 18.6. klo 12-16          KIP 2016 - brunssi ja neuletapaminen

tiistai 12. tammikuuta 2016

Neulematka Tallinnaan 16.4. - ilmoittaudu mukaan

Virolainen neulesuunnittelija Anna Verschik ehdotti Saumattomat neuleet kurssia meille.

Kurssi pidetään Tallinnassa, viehättävässä Domus Linum –lankakaupassa, jonka valikoimiin kuuluu runsaasti viron villoja ja liettualaisia lankoja. Lue lisää kaupan valikoimasta Lepopuikon blogista











































Anna pitää luennon suomeksi. Kurssilaiset saavat mukaansa englanninkielisen ohjeen, jossa tekniikka on selkeästi kuvattu.

Itselläni on parhaillaan Annan suunnittelema Shetland cardigan villatakki puikoilla. 


Näyttää tältä eli aloitin takakappaleesta ja olen nyt siirtynyt etukappaleeseen. Tein ensimmäisen version takista viime vuoden puolella. Nyt on tarkoitus tehdä pitkähelmainen - ainakin ostin runsaasti lankaa Snurresta tätä varten.

Matkalle mahtuu 10 hlöä  - joten varaa paikkasi heti laittamalla sähköpostia:  koskika3ATluukku.com

edit, täynnä

Lauantaina 16.4. aikataulu

klo 7.30 kokoontuminen Länsiterminaaliin
klo 8.30 lähtö Eckerö Line, M/S Finlandia
klo 11.00 saapuminen Tallinnaan
klo 11.15 satamasta kuljetus Karnalukseen 
     
Karnaluks on valtava käsityötarvike tukku, siellä ehdimme viettää runsaasti aikaa. Tämän jälkeen kävely keskustaan, kahville, lounaalle, vanhaan kaupunkiin.

klo 16.30 Domus Linum, Müürivahe 31, Saumattomat neuleet Annan tapaan luento
klo 17.45 paluukuljetus satamaan, A-terminaali
klo 18.30 Buffet päivällinen laivalla
klo 18.45 laiva lähtee Tallinnasta
klo 21.15 takaisin Helsingissä

Matkan hinta 65 € sisältää laivaliput, taksikuljetuksen satamasta Karnalukseen, kurssinmaksun ja ohjeen sekä päivällisen ruokajuomineen laivalla. Matka toteutuu jos tuo 10 hengen ryhmä tulee täyteen.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lampaasta lapaseen

Kun pari vuotta sitten opettelin kehräämään olin varma, että en ainakaan haluu karstata saati pestä villaa. Valmiit, herkulliset, ihanat ja kauniit villatopsit on mua varten. Mutta toisin kävi kun tutustuin Susiin ja Susien lampaisiin.

Sain kokeilla suomanlampaan keritsemistä ja vasta kun lammas oli parturoitu ja Susi tarjosi villat mulle, tajusin haluavani ne. Niin siistiä ja kaunista villaa.

Särmä-lapasten synty

1. Lampaan keritseminen















2. Villan pesu



















Liotin villapesuaine vedessä 30 minuutti ja sit huuhtelin. Vesi ei ollut sen mustempaa kuin Mupen pesu lenkin jälkeen. Huuhdoin muutaman kerran kunnes vesi oli kirkasta. Vikaan huuhteluveteen laitoin tilkan etikkaa.

3. Villan kuivatus


















Annoin kuivua ilmavasti, välillä kääntelin villoja.

4. Karstaus
Käsikarstoilla aloitin.....

Sit pääsinkin koittaan Rukkikuiskaajan karstamyllyä. Ei oo totta, mitä kaikkea sillä voi tehdä.


















Tästä mun flow tila oikein lähtikin....

5. Kehrääminen





















6. Kertaaminen

Kertasin kaksinkertaiseksi ja tein vyyhdin, jonka pesin ja kerin.



































7. Neulotut lapaset

Olisin toki voinut myös värjätä villan, mutta tämä on jotenkin niin kaunis ja nyt osa Särmää kulkee mun mukana. Ihana lammas, ihana prosessi, vei mut mukanaan.




Tule mukaan kuulemaan, oppimaan, kokeilemaan, kehräämään Cafe Peroban kehruuiltaan ma 25.1. klo 16.30 - lue lisää!


Gadgetissa oli virhe