Nyt kirjan ja Ullan ohjeiden avulla pääsin vauhtiin. Kokeilin ensin säärystimiä magic loopilla. Tein kummankin säärystimen aloituksen sukkapuikoilla ja ekan kerroksen jälkeen siirsin silmukat huolella pyörölle. Ja siitähän se lähti, muutaman kerroksen jälkeen tajusin, miten sitä kaapelia pitää vetää ja miten homma kulkee.
Innostuinpa jopa niin, että otin myös haasteeksi tuon kärjestä aloitettavan sukan. Onnistuin tekemään aloituksen sukkapuikoilla ja siirtämään silmukat pyörölle, vauhtiinhan sekin pääsi…….kunnes huomasin, ettei mulla ole mitään oivallusta siihen, miten kantapää tehdään…Onneksi Kristiina on luvannut mua opastaa asiassa ja yritänkin saada nämä siihen pisteeseen, että voimme heti jatkaa kantapäästä kun taas t
avataan.
Mutta siis tuohon otsikkoon ja mun fiiliksiin. Nyt ainakin tuntuu, että magic loop ei oo mun juttu. Hyvänä puolenahan pidetään aina sitä, että molemmat sukat tai tässä tapauksessa säärystimet valmistuvat samanaikaisesti ja ovat helpompi tehdä identtisiksi kun lisäykset, kuviot yms. tehdään samaan aikaan…MUTTA, valmista ei tuu ikinä. Ei tule sitä hyvänolontunnetta, kun toinen sukka on valmis ja ollaan ikään kuin puoli välissä, puoli tavoitteessa. Lisäksi tuo, että toimitaan kahdella kerällä on jotenkin haastavaa, täytyy tsempata, että kerät eivät mene solmuun ja sotkuun. Tällä lyhyellä kokemuksellani, voin jo todeta, että minulle sopii perinteinen sukan kudonta; yksi kerä, viidet puikot ja toista sukkaa tehdessä voi ihailla ja mallaila valmiiseen pariin. …rentouttavaa….
