Kansallispuiston kallioista on luettavissa yli 2 miljardin vuoden taakse ulottuva historia. Kolin vaarat ovat jäänne muinaisesta Karelidien vuoristosta, josta vain valkoiset kvartsiittikalliot ovat kestäneet jääkaudet ja eroosion.
Ukko-Koli kohoaa 347 metriä merenpinnan yläpuolelle ja on on Etelä-Suomen korkein kohta. Pielisen rannalta nousevat vaarat ovat Suomen eteläisin paikka, jossa tykkylumi kruunaa talvisin puut.
- Metsähallitus
Puiden naavat kertoo puhtaasta luonnosta.
Olimme syyslomailemassa Kolin vaaramaisemissa paikassa Paimentupa.
Olen löytänyt lajini. Olin ekaa kertaa ratsailla vuonna 2009 ja juuri tällaisilla islannin hevosilla.
Maastoilimme upeissa maisemissa, ihanilla, luotettavilla issikoilla.
Mun eka auto-pilotti oli Pikku Tähti. Sillä oli ihana töltti ja uskalsin myös laukata.
Toisen maaston menin Kolbraulla. Pääsin jopa liitopassia. Wau.
Noi issikat on niin mainioita - possujonossa mennään turpa kiinni edessä olevan pehvassa.
Vikan maaston menin Snörpillä. Sen ravi tuntui oudolta, saattoi tosin johtua kevyt satulasta, mutta wau mikä laukka. I-h-a-n-a-a.
Niin, joko mainitsin, että maastot olivat kauniit. Kävin niitä sitten ratsatuksien välissä Mupen kanssa kuvaamassa. Ihana sammalsatumetsä.
Hevoshaka oli suoraan meidän ulko-oven ja ikkunan alla. Upeat näkymät siis.
Kelit suosi ja lähtöpäivän aamuna oli kunnon maakuura.
Keskiviikko aamuna olin Mupen kanssa ulkona klo 5.30. Ulkona oli pilkkopimeää mutta taivas loisti. En ole ikinä missään nähnyt niin upeeta tähtitaivasta, tuntui, että kaikki tähdet loistivat kirkkaina. Onnellinen.
Ihailin myös peilityyntä järveä ja siitä tulikin mieleeni, että talviuintiaika on. Siispä huomenna pulahdan Espoon Pitkäjärveen (joka tosin ei ole tuollainen kaunis ja kirkas vesi).
Heppailuviikko! Jatkuu vielä viikonlopun niin Antonin kuin Horse Shown merkeissä.
