lauantai 11. tammikuuta 2014

Takapakkia

Sain Seijalta selkeän ohjeen kuvien kera. Mutta pah. En mä mitään tajua.





















Tunnollisesti tein mallitilkun, mutta en vaan tajunnut mitä pitää tehdä. Mutta jonkinlaisen idean sain ja päätin tehdä sen mukaisesti.





















Eihän siitä kivaa tule. Seijan kanssa keskustelujen jälkeen, päädyin purkamaan koko p...aloituksen ja maltan odottaa maaliskuun kässämatkaamme, jolloin saan Seijalta kädestä pitäen oppia.

Seijan Sisar-huivin kuuluisi siis näyttää tältä.

Nyt kun aikaa on, niin purin nuo kerät vyyhdeiksi. Huomasin, että lanka menee liaan sykkyrällä, joten tein sille vielä pesun ja pingotuksen. Todellakin mentiin lopusta alkuun tän kanssa.


























Pitkästä aikaa kävin Priiman neuletapaamisessa. Itseasiassa viime vuonna en tainnut ehtiä kertaakaan. Siellä innostuin virkkausmallista. Norosta virkataan kauluri. Malli on isoäidinneliö, mutta siitä pitää saada kolmio.


























Otin ohjeen mukaan ja lähdin kotona kokeilemaan. No, eihän siitäkään mitään tullut. Minna, tää odottaa sun apuja - ehkä sit helmikuun kässäillassa? Tai laivalla maaliskuussa?

Noiden jälkeen olikin hyvä kokeilla jotain varmaa. Tuleva viron villatehtaan matka odottaa, joten kauppalappua pitää jo suunnitella. Siispä lähdin kokeilemaan, jos tekisin ison torkkupeiton erivärisistä revontulilangoista. Tästä tulee aivan varmasti upea - ja osaan tän ainaoikein neuleen ihan varmasti.





















Vuonna 2014 haluan saavuttaa tietynlaisen tasapainon oman mielen ja hyvinvoinnin kanssa. Tammikuu on alkanut mukavan rauhallisesti. Olen lähes joka ilta ehtinyt neuloa tätä toista hyvänolonneulettani. Norot on mun lankoja, niihin panostan tänä vuonna ja tehden itselle.





















Jos et löydä onnea siitä missä olet, mistä muualta kuvittelet sen löytyvän?
- Zen sananlaskuja