perjantai 3. lokakuuta 2014

Mitähän sitä seuraavaksi virkkais?

Nyt kun sen osaa.




























Olin eilen Lankakauppa Vihreä Vyyhdissä   "Koodin murtamisen peruskurssi virkkaajalle" -kurssilla.
Laura Hämäri on niin taivata ja perusteellinen ope ja lisäksi mulla oli pohjana Minnan kärsivälliset oppitunnit, nyt tuntuu, että jotain jo tarttui ja perusasiat on nyt hallussa.




























Laura oli taitavasti suunnitellut kukkakuvion, jota virkkaamalla opin kaikki virkkauksen perussilmukat ja lukemaan kuvallista ohjetta. Lisäksi opin vaihtamaan värin, päättelemään piiloon, päättelemään työn ja yhdistämään kappaleet virkkaamalla. Wau. Nyt vaan uusia malleja etsimään.