keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Nuori islantilainen

Helleiltapäivän maastoretki Mintzun tallilla. Sain kunnian olla kokenein ratsastaja ja ottaa nuoren islantilaisen Blossin ja tulla jonon hännillä  Blossi on saanut kasvaa villinä ja vapaana Islannissa, mutta on toki jonkun aikaa ehtinyt olla Mintzulla.







































Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta kova nälkä sillä oli.








































Ohje oli, että näpäytät raipalla turpaan tai korvaan ja kyllä se siitä lopettaa matkalla syömissä. Ja PAH!






























Se pysähtyi kaikessa rauhassa, laski pään alas ja söi. Ei auttanut raipat tai pohkeet, matka jatkui silloin kun Blossia huvitti.




























Onneksi kuitenkin suurin osa ajasta oltiin yhteisymmärryksessä ja kaikki sujui hyvin. Lisäksi Blossilla on hieno töltti.




Gadgetissa oli virhe