torstai 17. syyskuuta 2015

Ompelukurssi, kaavat

Nyt pahin on ohi (?), kaavat on leikattu. Tänään otettiin mitat ja leikattiin kaavat.





























Asettelin kaava-arkin tarkasti paperin alle ja rupesin jäljentämään punaista viiva. Kappaleet 1 ja 2 löytyivät helposti mutta sitten huomasinkin kappaleen 3 kohdalla, että mulla on väärä kaava! Kääk! Oikeesti, mun viiva oli punainen mutta lehden mukaan se olikin oranssi ja mun mielestä pinkki olikin mun punainen. Eiku alusta.









Tarkoitus on saada tuo ylläolevan näköinen mekko tehdyksi, ohjeesta Ottobre 5/2009. Oli todella työlästä löytää kaava-arkin viivasokkeloista oikeat viivat. Hihaa, kaaviota 5, en sit millään hahmottanut. Olin niin epämukavuusalueeni ulkopuolella, että meinasin jättää tämän tähän ja lähtee kotiin. No, pari mindfullnes-hengitysharjoitusta ja sieltähän se oikea viiva taas löytyi.

Neuleen mallitilkku on muuten aikas pikkujuttu!







































Keskusteltiin pitkään open kanssa miten tuo kangas kannattaa leikata ja sovittelimme kaavoja ja ope puhui sauma- ja sovitusvaroista. Täh?! Pitääköhän tää mekko kursiakin ennen kuin pääsee SIIHEN saumuriin käsiks?!































On kuulemma hyvä myös sovitella omaan kivaan mekkoon näitä kaavoja ja miettiä mitoitusta.































Olen kyllä aika pihalla - mutta edelleen mukana - jopa sen verran innostunut, että hain aiheeseen sopivan  kirjan kirjastosta ja ilmoittauduin Burdan käsityöristeilylle.






























Kyllä oli ihana aamupäivän jälkeen lähteä nollaamaan ajatukset Mupen kanssa suolle.
Gadgetissa oli virhe