maanantai 24. joulukuuta 2012
lauantai 15. joulukuuta 2012
Stallin pikkujoulut
Talli oli jouluisasti koristeltu. |
Runsaat tarjoilut nyyttäriperiaatteella. |
Ja tietysti riisipuuroa - nam. |
Reipas katrilli esitys. |
Klippaus, silmät sidottuina. |
Paavo - vuoden poniparka. |
Asterix |
Anton |
Huikea vikellysesitys. |
Sukkasaldo
Tammikuussa kirjoitin, että vuodesta 2012 tullee sukkavuosi. Ja näin kävi, sain 20 sukkaparia valmiiksi, joka on tällaiselle "sukka ei oo mun juttu" -neulojalle todella upea suoritus. Lähinnä perussukkia valmistui, mutta näin loppuvuotta kohden alkoi sukan varsikin jo pidetä ja tein polvisukkia.
Lanka: Ohut Pirkkalanka, menekki 50 g ja Fortissima Colori socka, menekki 50 g, puikot 2.75 mm
Kahdet sukat jää kesken, en edes yritä ehtiä niitä tänä vuonna neulomaan ja ens vuodesta tullee kehruuvuosi. Itse asetan tavoitteeksi oppia perusasiat ja vuoden 2013 aikana kehrätä lankaa niin, että jotain pientä saan itsekehrätystä myös neulotuksi itselle ens vuoden aikana.

perjantai 14. joulukuuta 2012
Stadissa
Mä sit viihdyn joulumarkkinoilla. Tänä vuonna ei tullut mahdollisuutta lähteä Saksaan Weihnachtsmarkteille, mutta Tuomaan Markkinat Senaatintorilla on kans kivat. Join siellä maukkaan glögin...
....ja hoputin Sanskia pitämään kehräyskurssin het ens vuoden alussa.
Mutta mulle ei löynyt sormikkaita. Mä niin haluaisin ohuet, alpakkasormikkaat, mutta markkinoilla oli tosi vähän valikoimaa ja nekin mulle liian isoja kokoja. Kämmekkäitä kyllä oli mutta sellaisia mä jaksan itsekin tehdä.
Kävin mä myös Stockan jouluikkunan katsomassa. Muistan lapsuudesta, kun joulun aikaan tulimme Kajaanista mummolaan (joo, molemmat mummolat oli Töölössä), niin Aleksin jouluvalot ja Stockan ikkuna piti nähdä.
Ja sit juhlittiin Fazulla ystävän synttäreitä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Kissanpäivät
Vihdoinkin otin kehräyksen aloituspaketin mukaani ja menin Villavyyhdin Jennin luo oppiin.
Tuossa mun värttinässä on mun kehräämään lankaa. Vähän epätasaista, mutta aloitus kuitenkin näin maagisena 12.12.12 päivänä. Mitähän tästä vielä seuraakaan.
Haaveilen jo upeasta omakehräämästä villavyyhdistä, joka syntyy näistä upeista villoista. Ihanat värit, ihana pehmeys ja lisää tulee Kehruukerhosta. Onpa mukava taas oppia uutta ja tehdä näin konkreettista. Olen jo nyt ihan myyty tähän lajiin.
Pukinkontista pilkistää jotain ja mä luulen, et se on mulle.
Ens vuonna mä vaan kehrään...

lauantai 8. joulukuuta 2012
Lisää herkkuja
Edellisen postauksen polvisukat saivat paljon ihastusta osakseen. Jopa niin paljon, että Outi-serkkuni halusi ostaa ne multa. No, enhän minä sukkia jaloista myy saati muutenkaan, mutta tein sit Outille samalla mallilla omat. Lähtevät Ruotsiin ens viikolla.
Malli: kts. edellinen
Lanka: Cascade Heritage silk paints, menekki n. 60 g, Lang Mille Colori socks & lace, menekki n. 40 g
Puikot: 2.75 mm
Ja Kristiinan tonttu-ukko kuvista innostuneena, meidän tontturivistö.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Herkulliset polvisukat
Nää on ihanat, nää on kauniit, nää on kivat ja nää on mun!
Malli: Seijapeen kilpailusukat, tehty Arjan neuvoilla ja omilla ideoilla
Lanka: Wollmeise Twin, väri Spinaci, menekki 90 g, Noro Silk Garden Sock Yarn, väri S258 menekki 60 g
Puikot: 2.75 mm
Ja ihanaa kun meille tuli parissa päivässä täys talvi, ei tarvii Muppeekaan joka lenkin jälkeen enää pestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)