torstai 23. kesäkuuta 2016

Mandalat ja virkkuut - hyvää aivoille

Nyt kun olen palannut töihin, olen huomannut, että työasiat pyörii päässä vielä illalla. Mutta onneksi on Mupen kanssa suolenkit ja nämä käsityöt. Olenkin löytänyt jotain todella terapeuttista ja rauhoittavaa.

Minimi päiväannos käsitöitä hoituu tämän mandala peiton avulla - jos en muuta ehdi niin edes vähintään vartti tätä illassa on jo terapeuttista. Se onkin puhtaasi tämän työn tarkoitus.



tai jos totaalisesti haluan nollata kaiken muun, keskityn tähän mandness mandalaan. En ole niin tarkka, teenkö pilkulleen ohjeen mukaisesti - minulle riittää, että pääseen eteenpäin ja saan suht mallin näköistä - mutta olen itsekin yllättynyt kuinka hyvin olen edistynyt virkkuutöissä. Minulle vaativa ja uusia silmukoita sisältävä työ tyhjentää upeasti pääkopan duuniasioista. Ja tietysti tuo mielihyvää kun huomaan osaavani!
 Käsityöt tekee hyvää aivoille -artikkelissa sanotaan näin:
Käsityö voi myös opettaa meille armollisuutta. Huotilaisen mukaan keskeneräiseksi jääneet käsityöt pitäisi piilottamisen sijaan nostaa esille, sillä ne ovat osoitus ponnistelusta omien taitojen ylärajoilla, mikä on tulevan onnistumisen ehto.

Minun keskeneräiset työt majaillevat koreissa ja projektipusseissa - eripuolilla taloa.




tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ylhäältä alas neuleen mahdollisuudet

Mä olen aivan ihastunut näihin saumattomiin neuleisiin, jotka aloitetaan ylhäältä alaspäin. Tätäkin neuletta mietin, teenkö mekon, teenkö tunikan, teenkö topin, teenkö hihat - kaikki oli mahdollista, niin kauan kuin lankaa riittää. Päädyinkin kuitenkin hihattomaan kesätoppiin - tarviihan sellainenkin näin hellepäiviä varten olla.




























Malli: oma
Lanka: kaksikertaisena Louhittaren luolan Lemminkäinen 100 % silkki ja Puffala Kesä-Puffa 50% silkki/50% pellava
Puikot: 3.5 mm
Menekki: 180 g


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Mistä on mun KIP päivä tehty

Ruokahalua hurjasti herättäneestä metsälenkistä Mupen kanssa.

Vettä poluilla - onneksi mulla oli kumpparit

Metsässä on ihanat vihreän eri sävyt



luonnon pitsikuvioita ja upeita kukkia

































Peroba Cafeen täydellisestä brunssista.


 Iloisista arpajaisvoitoista. Joka arpa voitti!






Mukavista hetkistä ystävien kanssa.






Ja loppu päivä meneekin Netflixissä.







lauantai 11. kesäkuuta 2016

Perinteiset nyyttärit takapihalla

Olin eka miettinyt, etten tänä kesänä pidä neulenyyttäreitä kun oltiin sovittu siitä Susin kesän avaus miitistä ja ens viikolla on KIP brunssi - mutta kuitenkin päädyin kutsumaan ystäviä myös meille.

Heti aamusta mulle iski aivopieru - oveen täytyy tehdä kranssi. Onneksi kaapit on pullollaan kaikenlaista tarpeellista vaikkakin conmarilainen ajattelu alkaa valtaamaan meikäläistä.

Sinällään tämä ovikranssi oli turha koska olin pyytänyt kavereita tulemaan suoraan takapihalle.




























Tällä kertaa oltiin jonkin verran etukäteen sovittu mitä kukin tuo. Mä grillasin kanaa, sen kanssa oli runsas salaatti, sämpylöitä, leipää (Lauran Pekka-juuresta). Oli muuten jännä kuulla leipäjuuren synnystä aina kuolemaan saakka, kinkkupiirasta, foccacia - mitä vielä.




























Mä tykkään tosi paljon islantailaisesta lakritsisuklaasta ja sitä eilen tyttären kanssa tehtiin Fazerin sinisestä ja Fazerin pehmeistä lakritsista - tuli täydellistä. Sulata vesihauteessa 2 levyä suklaata, lisää ruokalusikallinen voita ja siirappia, sekoita suklaasulaan 2 pussia lakua. Levitä leivinpaperin päälle ja laita jääkaappiin kovettumaan.




























Tehtiin myös porkkanakakku, mutta siitä ei tullut niin hyvää kuin Perobassa. Outin suklaakakku tarjolla tietysti, raparperipiirasta, karkkeja, toffeeta, keksejä (mikäs mun on tässä blogatessa kun herkkuja riittää aina vaan....)






























Kyllä me ulkona tarettiin - ainakin melkein loppuun asti.




























Outi-m: saat uudestaan luetella nämä yrtit - mintun tunnistan.




























Emännän lahjat on aina niin kivoja - ja kaikki niin mun oloisia: kässäpussi, koruja, pannulappuja - norsukuviolla, eri makuja teetä, Kusmi Tean manteli on noussut ihan kärkeen meidän neulepiireissä, peltipurkki, Fresita - mun lempijuomaa ja kivan kokoinen muistilehtiö. Mähän edelleen käytän kynää ja paperia mm. neulemuistiinpanoissa.




























Ja nyt mulla on vihdoinkin lampaan talja. Tälle on tuoli tulossa ens kuussa - uusi kuva sitten kun molemmat ovat paikallansa mun huoneessa.




























Tänään mä neuloin omalla mallilla tunikaa, lankana Kesä-Puffa (pellava/silkki) ja Louhittaren Luolan Lemminkäinen (silkki).




























Ainiin vielä. Laura on hurahtanut kierättämään lankaa ompelukoneella. Sain leivän alusena tämän pikku tabletin joka nyt ainakin alkuun löysi paikkansa takapihalta. Vai oliko tämä teepaidoista tehty?




























Kiitos kun kävitte - tervetuloa toistekin!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kesäinen valtaistuin....

....rantatuoli, pihatuoli, festarituoli - oma tuoli.
 Ostin viime kesänä oikein mukavan rantatuolin, sellaisen sopivan matalan, että jaloilla on hyvä olla. Ostin tämän itselleni pihatuoliksi, voin helposti vaihtaa paikkaa auringon ja varjon välillä.
 Mutta sitten iski inspiraatio Kristiinan retkituolista ja niinpä minäkin päätin päällystää tämän oman  näköiseksi. Lanka on Novitan Kotiväkeä. Ostin sen Korian ABC:ltä ihan vain kauniin värin ja edullisen hinnan vuoksi - oli siis pussilankaa. Ei se kauaa ehtinyt pussissa olla kun sille löytyi tämä käyttötarkoitus.

Olen mukana Mandala Madness CALissa tai paremminkin aloitin CALin jämälangoilla mutta hyvin nopeasti huomasin ja itsekin yllätyin, että mähän pysyn kärryillä ja tästä tulee mahtava peitto. Siksi keskeytin työni ja olen nyt ottanut viikottaiset ohjeet talteen ja aloitan uuden Mandala Madnessiin ihan sitä varten hankkimillani puuvillalangoilla - kesälomaprojekti. No, mutta eipä mennyt hukkaan tuo jämälanka mandalakaan.




























Sehän sopii tähän täydellisesti.




























Taidanpa pakata valtaistuimeni mukaan Titityyn neulefestareille - tulkaahan tervehtimään kun mut tunnistatte!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesäpuserolla kesämiitissä

Pakko tehdä kesäpuseroita hurjaa vauhtia jotta ehtii tänä kesänä näitä pitämään.





Malli: tämäkin perustuu Kudujan Kimono toppi KALin reseptiin.
Lanka: Rowan Softknit cotton
Puikot: 4.5 mm
Menekki: 250 g

Hmm. päättelykerroksella ikävästi langassa oli ohuen ohut piiiitkä kohta. Ikään kuin tuo neulos oli purkaantunut. Pitäisikö reklamoida?
Eilen tuo valmistui ja yön yli oli pingottumassa - tänään ekaa kertaa päällä Peroban neulemiitissä.
Nautittiin kesäiltaa terassilla. Tällä kertaa esittelyssä oli ihanat Bombom langat - oikeat namut.


Tällä hetkellä näitä on myynnissä vain Vanja Sealla, hänen kaupassa sekä Fiskarsissa että tapahtumissa, info löytyy ko. nettisivulta. 

Kannattaa seurata myös Bombomin Facesivuja, sinne tulee lisää tietoa myyntipaikoista ja nettikaupasta. Sanna lupasi tulla syyskuussa uudestaan Peroba miittiin runsaamman valikoiman kanssa.