torstai 29. huhtikuuta 2010
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Pikku jakku ja muuta pientä
Työkaverini oli tehnyt tämän mallin ja siitä innostuneena minäkin. Erittäin nopea neuloa.
Lanka on ihastuttava, erityisesti väreiltään, mutta välillä niin haperoa, että kerran meni neuloessa jopa poikki. Solki on Karnaluksesta "handmade in Estonia".
Malli: Moda 1/2010 naisen vihreä pikkujakku nro 17
Lanka: Noro Silk Garden Lite
Menekki: 280 g
Puikot: 4.0 mm
Ja vähän harmillisempaa asiaa: Viron villa –allergiani on edelleen ja todistettavissa olemassa. Viimeksi kuusi vuotta sitten kävi niin, että kun olin illalla neulonut vironvillaa, yöllä heräsin tukehtumistunteeseen.
Kuitenkin kun mieleni kovasti tekee neuloa revontuli, niin ostinpa hyvinkin Tallinnasta viron villaa. Kerin vyyhdin pihalla ja ei tullut mitään hengitysongelmia.
Eilen illalla aloitin neulomaan ja sain innostuneena huivin ensimmäisen kaavion valmiiksi. Ja yöllä se taas tapahtui, heräsin siihen, että kurkku on kuiva ja tuntuu että tukehdun, nokka tukossa! Näinköhän pystyn neulomaan huivia valmiiksi? Täytynee vielä yrittää sitä, että neulon tuota vain ulkona.
Vielä asiakaspalautetta R-kioskille. Kävin kysymässä uutta Taito -lehden numeroa, jossa on ihastuttavia Ullan sukkaohjeita (ja lehden verkkosivulla tähän liittyen arvonta). No, ei ollut Ärrän valikoimassa lehteä, mutta Ärrän-täti lupasi tilata sen minulle. Ja tänään kävin hakemassa lehden, olipa jopa tarjous "kaksi yhden hinnalla", sain siis molemmat tän vuoden numerot yhden hinnalla. Upeaa palvelua Karakallion Ärrällä.
ps. vielä ehtii mukaan 1-v arvontaan, ilmoitan voittajan torstaina!
maanantai 19. huhtikuuta 2010
1-v arvonta - palkintona wollmeise!
Vuosi sitten päätin minäkin avata oman blogin. No, olinhan kyllä jo vuosia sitten kerran blogannut Marjutin blogissa. Mutta omaani säästelin pitkään.
Nyt olen yllättynyt kuinka kivaa ja vaivatonta bloggaaminen on. Ja erityisen ilahtunut olen blogini kävijämääristä.
Pääpaino sisällössä näyttää selkeästi olleen neulonta, mutta jokunen matkaraporttikin on, askartelua ja kasvivärjäystä ohjeineen. Lähes joka bloggauksessa on kuva, ajatukseni on ollut, enempi kuvia vähempi tekstiä.
Mitä ajatuksia sinulla on blogistani? Mikä sai sinut tänne tulemaan tai mikä saa sinut palamaan?
Arvon kaikkien 28.4. mennessä kommentoineiden kesken vyyhdin Wollmeisea .
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Vuotuinen Tallinnan reissu
Malli: Drops Design 120-1
Lanka: RY Cashcotton, 30% cotton, 25% polyamide, 18% angora, 13% viscose, 9% cashmere
Menekki: 350 g
Puikot: 4.0 mm
Aika simppeli, mutta kiva malli. Mun ensimmäinen neulomani huppu.
Kukin teki taas ihania ostoksia, mun ostokset:
Noro Silk Garden Lite, Kosmos kaupasta, RY Silk Cotton, Rowan Summer Tweed ja tilpehöörit Karnasta, viron villat ja ANY sukka lanka Pronskista. Kristiinan Silmukoista löytyy selkeät ohjeet kauppojen sijainteihin.
Pronskissa oli Evillan myyntipäivä ja muutoinkin aivan valtavan ihanat ja herkulliset valikoimat. Wau!
"Jokaiselle jotakin" tuntui olevan meidän menomatkan teemana:
Hanza toi meille itse tekemiään nappeja, Arjalta saimme ihanat pinssit, Kristiina oli ommellut ostoskassit ja Pirkko-Liisalta sain upean narun kerroslaskuriini.
Kiitos kukat kaikille mukanaolleille!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Kevät ja väripata kiehuu
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Wollmeise villis
Mun piti tehdä itselle golfausta varten villapaita, mutta ei ihan sellainen tullut, kiva kuitenkin. Olen jo ehtinyt Islannin lomalla tätä käyttää. Väri on just mun!
Malli: Ulla 01/04 Ylösalaisneule -ohjetta muunnellen
Lanka: Wollmeise Merino Superwash, väri Mistelzweig
Menekki: 270 g
Puikot: 3.5 mm
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Islanti
Eyjafjallajökull-jäätikön tulivuoren purkaus maalta katsottuna.
Islanti on nimensä mukaisesti kylmä maa, mutta emme tällä kertaa hakeneetkaan lämpöä vaan erilaista luontoa. Sitä saimme, näimme ja koimme. Jo lentokoneesta näimme toimivan tulivuoren!
Vuokrasimme auton lentokentältä ja heti maisemat Keflavikin kentältä Reykjavikiin olivat karua ja eksoottista laava/kivi kenttää.
Valasretkellä olimme onnekkaita, näimme useita miekkavalaita. Valtavan mahtavaa oli nähdä ensimmäiset pyrstöt laivamme vierellä. Merenkäynti oli kovaa ja kylmä oli, mutta retki oli sen arvoinen.
Elämäni toista kertaa ratsailla. Kävimme kahden tunnin vaelluksella laavakentillä issikoilla ratsastaen. Ja minä uskalsin jopa mennä tölttiä! Aivan mahtava kokemus kun hetken ratsastamisen jälkeen rentouduin ja huomasin –tää on kivaa!
Blue lagoonissa kylpemässä.
The Golden Circle retkemme alkoi ostoksilla Alafossin outletissä.
Tarjontaa oli villapuseroiden lisäksi kaikenlaisia matkamuistoja ja tietysti villalankaa. Lett-lopia lähti kilo matkaan!
Käynti Thillingerissä Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen repeämislaaksossa. Tästä on miljoonia vuosia sitten pulpunnut laavaa ja Islanti syntyi.
Geysir, joka on antanut nimen muille kuumille lähteille, ei juuri enää purkaudu. Mutta sen vieressä pienempi Strokkur purkautuu kymmenien metrien korkeuteen 5-10 minuutin välein.
Vesiputous Gullfoss, reilut 30 metriä korkea, upea ja mahtava.
Kraatterijärvi Kerio, yli 50 metriä syvä kraatteri, jonka pohjalla olevan veden sanotaan olevan turkoosin värinen. Nyt se oli jäässä.
Skogafossin vesiputous
Seljalandfossin vesiputous
Vuonna 1923 rakennettu, nyt jo autio luonnonvarainen kylpemispaikka.
Meidän apuna oli Mondo matkaopas, Islanti – suosittelen!