Ystäväni, kuvataiteilija Minna Väkeväinen kutsui minut taidenäyttelynsä avajaisiin.
Avajaiset olivat tosin jo 18.3. Olin sinne menossa ja miettinyt, että kukkien sijaan vien Minnalle taiteellisen kauniit Noro-kämmekkäät. Olin kuitenkin valitettavasti sairaana tuolloin ja tänään olikin viimeinen mahdollisuus käydä Galleria Artikassa Unien kehrääjät -näyttelyssä.
Oli kiva tavata taiteilija itse. Erityisen mukava oli kuulla millainen luomisprosessi näillä maalauksilla on ollut. Tapasin myös toisen entisen kolleegan Pohjolan ajoilta, mukava oli törmätä teihin. Kämmekkäät näytti ilahduttavan ja saivat huomiota osakseen.
Minnan töitä on myös esillä jalkahoitola Kutikutissa 12.4. Pop-up art gallery tapahtuman aikaan. Yritän sinne ehtiä - mun kantapäissä ois kaloille syötävää.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Noro Fantasia
Innostuin toistamaan Fantasia-huivin, mutta tällä kertaa Noron jämistä.
Malli: Autumn shades-huivi
Suunnittelu ja ohje: Kashmir arts/Anna Ishtiaq
Lanka: Noro Chirimen värejä 8, 10, 14 ja 16
Puikot: 4.0 mm
Menekki: noin 100 g
Ihana kevät!

maanantai 24. maaliskuuta 2014
Sny paketti?
Lentävän Lapasen SNY ehdot oli aika väljät, mutta toivottiin, että ainakin pari kertaa kuussa SNY ottaisi yhteyttä. Ja näinpä mä sain jo toisen tervehdyksen tässä kuussa. Kiitos SNY!
Taas tosi nätti kortti. Hienot, kuin korut, silmukkamerkit ja virkattu (vihreä!) pussukka.

Otsikon kysymysmerkki liittyy tähän pussukkaa vai koriin vai mikä tämä on?
Laitetaanko tähän lankakerä? tai juomapullo vai mitä........
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Keväiset kämmekkäät
Jätin viimeksi Lentävän Lapasen Tainalle kämmekkäät, joten pitihän mun tehdälle itselle uudet.
Malli: Zentiina, hassun hauskat kynsikkäät
Lanka: Noro Chrimen
Puikot: 4.0 mm
Menekki: vajaa 50 g

The Hevonen
Vaikka pikkuhiljaa alan siirtyä issikkaratsastajaksi, tulee Anton olemaan mulle aina The Hevonen.
Antonilla on iso sydän. Se on rauhallinen ja kiltti, avulias ja ymmärtäväinen. Onneksi löysin Anton ja taitavan ratsastuksenopettajan Mian. Ilman heitä en olisi lajia jatkanut.
Antonilla en enää paljoa ratsasta. Mun juttu tuntuu olevan noi ohjatut maastot issikoilla. Ois tosi kiva kiertää eri issikkatalleja ympäri Suomen ja haavena on päästä Islantiin pidemmäelle vaellukselle.
Myös muutama Muppe-kuva talteen.

lauantai 22. maaliskuuta 2014
Riittoisa Wollmeise
Oon ollut flunssassa koko viikon ja värjötellyt ihanan takkatulen ääressä. Nämä Outi-M:n tekemät sytykeruusut on tosi mainioita takan sytykkeitä.
Olen nukkunut, katsonut leffoja ja neulonut UFOja.
Tätä ohjetta piti pitkään tutkia. Olin toisen sukanut aloittanut 28.3.2013 ja nyt noista omista muistiinpanoista piti ottaa tolkkua, että sain samanlaisen parin kaveriksi. Lanka on Arjan diilaamaan Wollmeisea. Tällaisesta upeasta sukkalangasta piti tehdä jotain muuta kuin perussukat ja siksihän tämä on kestänyt.
Malli: Eeva, Ulla 3/2010
Lanka: Wollmeise Twin, Wasabi
Puikot: 2.5 mm
Menekki: 80 g
Lanka on uskomattoman riittoisaa ja laadukkaan oloista. Siksi jatkoin samantien tossujen tekoon.
Malli: Viiden lehden tossut (fb voihan villasukka -ryhmästä)
Lanka: Wollmeise Twin, Wasabi
Puikot: 2.5 mm
Menekki: 40 g

torstai 20. maaliskuuta 2014
Noro poncho
pikku-poncho tai hartiahuivi, kevyt ja ihana
Malli: Zentiina
Lanka: Noro Flower Bed, 35% silk, 35% kid mohair, 30 % villa
Puikot: 3.5 mm
Menekki: 110 g
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Sisar-huivi
Tässä oli silmukoita liiaan vähän, jotta olisi harteille yltänyt, joten tästä tuli ennemminkin tuubi/kauluri. Mutta kiva mallikerta on, varmasti teen toisenkin kun sopiva lanka osuu kohdalle.
Malli: Sisar-huivi, Seija Puusaari
Lanka: Katjun coctail (glitter sock&trollskog färgkraft)
Puikot: 5.5 mm
Menekki: 110 g
Bling-bling sukkalankojen lopuista tekaisin nilkkurit.

tiistai 18. maaliskuuta 2014
Fantasia huivi
Kyllä tästä huivista tuli just niin keväinen ja raikas kuin pitikin!
Malli: Autumn shades -huivi
Suunnittelu ja ohje: Kashmir arts, Anna Ishtiaq
Lanka: 2xvihreä Catania, valk. Catty ja Rebekka paljettilanka
Puikot: 3.5 mm
Menekki: yhteensä 100 g
Nyt saa kevät tulla.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Poniratsastaja
Kun näin aikuisiällä vasta aloitin ratsastusharrastuksen, olen kokenut itseni varsinaiseksi tätiratsastajaksi.
Olimme tänään parin tunnin maastossa issikoilla. Ja kyllä, uskalsin laukata. Taitaa se vaan olla niin, että islannin hevonen on sen verran pieni, että laukkakin otetaan pienin askelin ja tämä sopii mulle.
Mä menin Blesillä, Ronja Pipsalla ja Hanne Valkyrialla, paikassa Mintzun Issikkatalli.
Tykkäsin Blesistä. Sillä on ihana tasainen töltti ja mukava laukka. Mutta sen käynti - huh - luulin, että tilsat kerääntyi kavioihin, mutta se taisikin käynnissä hieman nukahdella ja sen vuoksi kompuroi. No, eihän siinä auttanut kuin itse olla valpaampi ja muistutella pollelle, että täällä kyydissä ollaan.

lauantai 15. maaliskuuta 2014
Uusi aluevaltaus
Mä tykkään kaikenlaisesta "vuoden aikojen krääsästä". Kun törmäsin näihin pääsiäiskukkoihin MosaiikkiMiljöön sivuilla, niin pakko oli tilata.
Tällainen olikin yllättävän helppo ja kiva tehdä. Ja livenä tämä on vieläkin ihanampi kuin kuvassa. Lisää mosaiikkia, tahtoo lisää mosaiikkia......

perjantai 14. maaliskuuta 2014
Ensimmäinen yhteydenotto SNYltä
Lähdin positiivisin odotuksin mukaan Lentävän Lapasen Salainen Ystävä rinkiin.
Ehdin jo olla huolissani omasta SNYsta (kun itse jo mietin toista tervehdystä omalle SNYlle), mutta tänään tuli kortti. Liekö tämä enteilee mulle lisää lankaa?

torstai 13. maaliskuuta 2014
Kerhoilta Villa LANKAssa
Työpaikan käsityökerho vieraili Villa LANKAssa eilen illalla.
Olimme Annan ja Kristiinan kanssa etukäteen suunnitelleet, mitä illan aikana voisi neuloa ja muutamasta vaihtoehdosta kaikki päätti aloittaa huivin.
Aluksi valitsimme kaupan runsaasta lankojen värimaailmasta kullekin sopivat värit.
Arvaatte ehkä mitä mä valitsin? Ihastuin aivan suunnattomasti tähän Schachenmayrin Catania puuvillalankaan. Etukäteen pelotti valita puuvilla huivia varten, mutta tämä lanka on ihana. Ei halkaile neuloessa ja vaikuttaa oikein miellyttävältä. Voisi tehdä vaikka kesämekonkin tästä langasta.
Huivin malli osoittautui itse kullekin hieman haastavaksi ja näyttää siltä, että meillä valmistuu 5 erinäköistä kevät huivia. Siksi nimesimmekin nämä Fantasia -huiveiksi.
Anna jaksoi jokaiselle vuorollaan kärsivällisesti selittää, miten edetä, mutta me tulkitsimme kaikki ohjeet omalla tavallaan. Kuitenkin ilta hoiti työpaikan käsityökerhon tavoitteen, ajatukset olivat varmasti muualla kuin duuniasioissa.
Kiitos kivasta illasta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)