Rohkaisin mieleni ja lähdin serkkuni issikalla serkkuni johdolla maastoon.
Melkein heti löysimme yhteisymmärryksen Disan kanssa.
Vaikka se lähti liikkeelle ennen kuin olin selässä ja vähän venkuili satuloidessa.
Mähän olen niin tottunut Antoniin, että vieras polle kyllä jänskättää. Mutta kiva maastoretki oli, viikon päästä uudestaan. Kiitos Hannele!
tiistai 27. toukokuuta 2014
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Postikortti Münchenistä
Pullea kirjekuori ilahduttaa aina. Odotin SNY pakettia, mutta tämä olikin Arjan Saksan matkan tervehdys. Ihana. Kiitos Arja! Vähän jo miehelle vihjasin, että joku kerta meidän kesäloman ajoreitti kurvaa The Lankakaupan kautta.
Revontuli 15. ehti jo valmistua.
ja kun noita revontulen jämiä eli viron villan jämiä alkaa olla jo ISO läjä - ajattelin kokeilla virkkaamista.
Ilmiselvästi torkkupeitto tulossa. Näyttääkö nuo afrikankukilta? Ainakin sain niistä suht samankokoisia ja näköisiä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Paluu menneisyyteen
Kävin lapsuuden maisemissa siskoni ja veljeni kanssa.
Vaikka olenkin syntyjään espoolainen, muutimme Kajaanin kun olin vauva ja siellä tuli ekat 20 vuotta eleltyä.
Paltaniemi |
Paavolan lastentarha, näyttää nykyään olevan Kainuun kennelpiirin tiloja. Tänne meidät tehtaan työntekijöiden lapset linjurilla tuotiin päiväksi.
Normaalikoulu, ala-aste, 6 ensimmäistä kouluvuotta kävin täällä.
Tehtaan johtajien asunnot
Lampila 2. Systeri oli sopinut, että pääsemme kotiin sisälle ja hitsi, että oli hienoa. Vaikka talo on kokonaan remontoitu oli siellä jäljellä alkuperäisiä yksityiskohtia, hyvin hoidettuna.
Me kolme vuonna 1968 ja 2014 - samalla paikalla, Lampila 2, takapiha.
Tannerinmökki, meidän vuokramökki Kuluntalahdessa.
Muistelin, että kävimme lähteeltä hakemassa juomavedet ja olihan se lähde - tottakai - vielä tallella. Join tästä nuoruuden lähteestä tänään puoli litraa kirkasta, raikasta, kylmää vettä.
Vimpelin vaara, tänne piti päästä heti kun laskettelukausi alkoi ja joka päivä, jos vaan hissit pyöri, eli pakkasraja ei ylittynyt.
Pekka Heikkisen puu-uunileipä, jo 100 vuotta. Parasta! Nam.
Lopuksi Kajaani Oy.n kerholla lounaalla, nykyisin siis ravintola Wanha Kerho. Erittäin runsas ja hyvä luonas buffee ja edullinen.
Olipa nostalginen ja hieno retki.
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Viikonloppuna
Nyt taas ehti yhtä sun toista.
Olimme Mäntässä Äitienpäivän vietossa ja kävimme upeissa maisemissa eväsretkellä. Eväinä oli leipää ja sveitsiläistä herkkua, raglettejuustoa.
Tytär sai tällaiset retkiraglettepannut Sveitsin kummeiltaan joululahjaksi ja nyt pääsimme niitä kokeilemaan - ja toimii! Suorastaan yllättyimme kuinka nopeasti juusto suli. Pannussa on neljä tuikkukynttilää ja raglettejuusto rupesi sulamaan jopa nopsempaa kuin kotikäytössä olevalla sähköisellä raglettepannulla.
....ja olihan tämä niiiiiiiiin herkullista.
Tiistai-illan korukurssista jäi sellainen kipinä, että olen siitä lähtien odottanut, milloin ehdin koruilla lisää. Otin korutarvikkeet mukaan ja lauantai-ilta tässä sitten menikin. Kipinä sammui, nämä taitaa nyt riittää - ainakin seuraavaan koruilukertaan - Mari lupasi koruilla joku kerta mun kanssa. Kivaa!
Myös virkkausta päätin kokeilla. VillaLankasta ostettu Catania puuvillalanka on todella mukava virkkuulanka - mut äh......ei mun virkkuista tule kauniita. Olin hahmotellut, että tekisin keittiön pöydälle pienen liinan, mutta äh, en sit teekään.
Taidan jatkaa revontulia ja pikku-joi tulis kanss ottaa terassille. Ens viikoksi on luvassa kauniita päiviä, ehkä
työpäivän jälkeen ehtis vähän kehrätä.
Hyvää Äitienpäivää!

perjantai 9. toukokuuta 2014
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Hurmaava korukurssi
Vein eilen illalla duuniporukan kässäkerhon Vantalle VilliHelmeen korukurssille.
Oikea koruilijan karkkikauppa.
Olin etukäteen sopinut, että valmistamme Hurmaava rannekorun. Aluksi valitsimme kullekin mieluisat helmet ja sen jälkeen saimme opastusta niin tähän koruun kuin vähän ekstraakin.
Työ oli sopivan haastava mutta riittävän helppo. Kaikki saivat illan aikana valmista. Näistä ao. koruista voi arvuutella mikä on mun.

Kyllä mulle sen verran korukärpänen iski, että lisäsin postauksen tunnisteeksi "korut" kun aiemmin olen helmityöt pistänyt askarteluun. Näitä tulette näkemään lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)