lauantai 28. syyskuuta 2013

Viikko 39

Tällä viikolla tuli syksy ja sen mukaiset kukkaistutukset.





Arja toivoi mun tekemiä silmukkamerkkejä- "niitä parhaita". Siispä täytyi käydä Sinellissä.



Yks ilta niitä tehtaillessa meni.


Sinellistä lähti mukaan kanssa kaikkea muuta kivaa - kuten nämä tarvikkeet.





Joista syntyi kaunis lyhty.




Sitten olikin viikon kohokohta. Burdan ja Novitan Hyvinvointi ja Käsityöristeily - siis meitä, lähinnä naisia, oli tällä matkalla peräti 700! Mä olin Seijan, Hanne ja Arjan seurassa. 




Ihanat Arne ja Carlos kertoivat omista inspiraatioiden lähteistä ja elämästään.




Husqvarnan osastolla sai kädestä pitäen opastusta mielettömän hienon koneen käytössä.



Siis tää kone osasi ommella jopa napin - olen aivan ihmeissäni.




Kotolivingin osastolla sai askarrella kortteja ja kuoria - mä viivyin siellä vähän pidempään ;)




Ihana Virkkuukoukkunen taiteili "tuosta vaan" kaunista.





Tukholmassa Litet Nystan putiikissa oli ihania lankoja. Mukaani lähti pari ruotsinlampaan villavyyhtiä.



Oli kiva reissu, kiitos Arja, Hanne ja Seijap seuranta.

Lopuksi eläinkuvia - tänään Siuntiossa.







sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viikko 38

Tällä viikolla tuli reissattua työn takia niin Hämeenlinnassa kuin Tampereella.

Wetterhoffilta ostin lankaa Seijapeen suunnittelemaan huiviin. Ohje on Modassa 7/2013




















TaitoShopista ostin Roosa-nauha sukkalankoja ja ohjekirjasen.





















Askartelin sytykeruusuja.





















Leivoin varsa-pipareita nimiäisiin.



























Ennen nimiäisiä Katin Kontit piti meille korukurssin tunnelmallisella tallin ylisillä.




















Valoja ei ehkä ollut riittävästi, mutta väsäsin kolme kaunista rannekorua.





















Sitten valmistauduttiin tämän kaunottaren nimiäsiin.






















Lahjapöytä ja tarjoilut.
























Muppe vahdissa tallin ovella kun varsaa laitetaan kuntoon.



























Kasvattaja Mia vielä viimeistelee koristelua.





















Emä ja varsa.

























Muppe vahdissa.....mutta tuo varsa käyttäytyi nimiäisissään niin rauhallisesti, kuten emäkin - onnelliset hepat.

































Varsa sai nimekseen Fresita.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Viikko 37

Mitään ei koskaan tapahtunut menneisyydessä. Se tapahtui läsnä olevassa hetkessä.
Mitään ei koskaan tapahdu tulevaisuudessa. Se tapahtuu läsnä olevassa hetkessä.
                                                                                    - Eckhart Tolle -

Anton kavereineen muutti uuteen kotiin.





















Talli on todella hieno, kuva on otettu kentältä, maneesin edestä.




















Talli on ihan maaseudulla, Siuntiossa.




















Matkalla näkee niin lampaita, hevosia kuin peurojakin.




















Anton ja Torsti, takana myös samaan paikkaan muuttanut Asterix.

Saippua oli reilun vuorokauden maitopurkissa, jonka jälkeen revin pahvin saippuahalon ympäriltä...

























...ja muotoilin saippuat. Nyt ne kuivuu ja kypsyy kuukauden pari.




















Mun eläinharrastukset vie arki-illat, mutta aina silloin tällöin ehdin neuletapaamisiin. Tällä kertaa kävin Villa LANKAssa. jossa Due Donnan tuotteita oli myös esillä.























Kävin Mänttässä anoppilassa. Siellä on jo syksy pidemmällä kuin meillä Espoossa





















Aamu-uinillakin kävin pari kertaa - kuten Muppekin.




















Neulonut olen unelmapuseroa ja sukkia - automatkalla edistyy kummasti.

Kävimme tyttären koulua katsomassa Aitoossa.


























































Ja Hevoset stadikalla tapahtumassa ihailemassa taitavia ratsastajia.