perjantai 1. marraskuuta 2013

Viikko 44

Olen ahkeroinut.

Sain ikuisuusprojektiksi luulemani puseron valmiiksi. Ohje ja langat löytyvät Villavyyhdin tarvikepaketeista.



























Sit valmistui Mupen väriset sukat. Lanka on Louhittaren luolan, Louhitar, väri kaakao, jonka sain Ulla pikkujouluista viime vuonna.






















Olen myös virkannut, pannunalusia glögikautta varten. Ohje Novita talvi 2013, malli 62.






















Tiistain arkea piristi neulovat ystävät. Meillä oli lämmin tunnelma olohuoneessa ja tarjolla minun"kuuluisia" sämpylöitä ja aikoinaan Novita-kisan voittaneita valkosuklaamuffinseja.

******




















Katjun sämpylät

4 dl maitoa
1/2 hiiva
4 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnä/hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
0,5 dl oliiviiöljyä

pinnalle juustoraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva murentaen niin, että hiiva liukenee maitoon. Lisää loput aineet. Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja niin, että taikina irtoaa kulhosta. Jätä taikina nousemaan. Itselläni on Tupperwaren taikinakulho, joka nostattaa taikinan muhkeaksi kannen alla. Leivo pyöreitä sämpylöitä ja jätä ne hetkeksi pellille leivinliinan alle kohottumaan. Laita uuni 220 asteeseen. Voitele sämpylät maidolla ja lisää runsaasti juustoraastetta päälle. Paista noin 15 minuuttia.

Katjun valkosuklaamuffinsit

2 levyä Pandan valkosuklaata (a 130g)
1 prk kermaviiliä
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl venhäjauhoja
150 g margariiniä

Sulata margariini. Lisää siihen sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe sekä munat, kermaviili ja toinen suklaalevy, suklaa murskattuna vetseillä pienemmiksi paloiksi. Laita osa taikinasta vuokiin. Laita toisesta suklaalevystä yksi pala kuhunkin vuokaan taikinan päälle. Lisää loppu taikina vuokiin. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.
******
Joulu lähestyy. Sain jo ensimmäisen lahjan, kauniin joululiinan Kristiinalta. Että tuo on kaunis. Todella siistiä ja kaunista pintaa.





















Kulttuurinnälkään tällä viikolla kävin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Hotelli Paradison. Ei mikään suuri teos, mutta viihdyttävä. Muutaman kerran sai nauraa ihan tosissaan.