sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päivä Tallinnassa

Toinen kevään merkki on meidän neulojien Tallinnan reissu.



Matka M/S Superstarilla sujui mukavasti ystävien kanssa rupatellen (huutaen, kun laivan musiikki oli niin kovaa) ja neuloen.

Satamassa pikkubussi odotti meitä ja ensin kävimme Käsitööjam, Järvekeskus Pärnu mnt 238 kaupassa. Joka tais olla kaikille pienoinen pettymys, mutta kuitenkin jotain pientä sieltä lähti mukaan.


Sitten jatkoimme Eppin kauppaan, Kosmos, Pärnu mnt 46, jos minä ainakin innostuin ostamaan Noroja. Ihania...Kochoran.

Sitten tietty pääkohteeksi muodostunut Karnaluks, Hermanni 1. Siellä tyhjeni - jälleen kerran - mun loppu matkakassa.

Jatkoimme jalan Solaris ostoskeskukseen ravintoa Vapianoon syömään. Onneksi meillä oli pöytävaraus, sillä väkeä oli liikkeella tosi paljon. Tapasimme myös Annan, oli kiva vaihtaa pari sanaa ja saada vinkkejä seuraavaa matkaa varten.

Ruoan jälkeen porukka jo melkolailla hajaantui, kuka mihinkin. Itse kävin vielä Apollossa, Pronskissa ja Sadamarketissa.

Viron villat jäi tällä matkalla ostamatta, mutta suunnitteilla onkin jo syksyn matka ja vierailu villatehtaaseen.


Minä ja mun "mersu" - Addi Click Bamboo.



Lisäksi ostin parit kesäpuserolangat, jokusen Noron ja jotain muuta....lisäksi sain ystäviltä lahjoja kuten tuon Malabrigo Lace langan, parit Norot, ihanan pääsisäiskukon ja "marenki"-kukkasen. Kiitos!


Seuraavaa matkaa suunnitellessa - kiitos matkaseurasta!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ashford värjäystä



Yksi kevään merkki on kun meidän takapihalla höyryää värjäyskattila. Kokeilin nyt ekaa kertaa Ashford happoväreillä värjäämistä. Värit ostin Kujeelta, josta sain myös hyvät neuvot värjäämiseen. Myös Pirkkis antoi vinkkejä ja näin lähdin kokeilemaan.

Aluksi mulla oli kasa lankaa, niin villaa kuin villasekoitetta (sukkalankaa) ja puuvilla villaa, valkoista ja harmaata. Väreinä Ashford wool dye Purple ja Emerald. Tein puhtailla väreillä ja sekoittaen – ja ihan sekosin tähän touhuun!

Värjäsin näin

1. Sekoita kädenlämpöiseen veteen reilu ruokalusikallinen värijauhoa ja noin desi etikkaa.

2. Lisää vyyhdit kattilaan (10 litran kattilaan mahtuu hyvin 300 grammaa lankaa).

3. Keitä alle 90 asteessa noin 30 minuuttia.

4. Jätä vyyhdit jäähtymään kattilaan. Väri imeytyy lankaan kuten koolaid värjäyksessä eli lopuksi liemi on kirkas.


5. Kun liemi on jäähtynyt, huuhtele vyyhdit kädenlämpöisellä vedellä.

Värit onnistui, mutta en vielä tiedä värin kestävyydestä. Tosin Kuje-langasta tehty huivi on ainakin pitänyt värinsä.

Kävi mulla seuraakin. Lennu olikin pentu kun viimeksi yhdessä värjäiltiin, mutta nyt on jo ”aikapoika” ja ihanan Nitan isoveli.

ps. vielä noita vyyhtejä tulee lisää...

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Välipalaksi Annis

Tällaiselta näytti vielä lauantai aamuna. Joka mallikerran välissä silmukkamerkki ja huomatkaa kuinka kaunis lankakerä. Ihan itte kerin peukalon ympärille - tuli siisti!


Malli oli nopea ja helppo tehdä. Tykkään ja varmasti näitä tulette näkemään lisääkin. Lyhennettyjen kerrosten käännöksissä taisin tehdä jotain pieleen kun ne erottuvat niin selvästi. Nypyt tein omalla tekniikalla ja vain 5 silmukalla.



Ohje: Knitty, Annis
Lanka: Noro Maiko
Puikot: 4.0 mm
Menekki: 100 g

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Heaven´s Hand

Mulle kävi tässä taannoin Menitassa niin, että yritin kovasti kaupitella Kristiinalle kaunista, oranssia lankaa. Mutta kävikin niin, että kaupasta lähtiessä 6 vyyhtiä olikin omassa kassissa. Itse asiassa meidän pöytäseurueesta kaikki ostivat tätä ihanaa käsin värjättyä Cornelia Hamiltonin perulaista villalankaa. Niin....kyllä, ois ollut vihreetäkin, itseasiassa useampi sävy, mutta nyt kaipasin välillä muuta.


Malli: nro 9 Kenno-jumpperi Moda 6/2010
Koko: S
Lanka: Cornelia Hamilton Heaven´s Hand wool classic
Puikot: 4.0 mm
Menekki: vajaa 600 g

Väri on niin kaunis, että aluksi suunnittelin neulovani perusvillapuseron sileää neulosta, mutta nyt olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän malliin. Hieno pusero tuli, vallan mainio kevät ulkoiluun!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Issikkavaelluksella



Kolmas kerta toden sanoo - tää on kivaa.

Olin toistamiseen Mitzun tallilla vaeltamassa ja samalla tämä oli kolmas kertani ratsailla. Nyt ekaa kertaa tuli sellainen tunne, että olisi kiva osata vähän enemmän. Aluksi mulle tarjottiin Arabellaa, koska jopa aloittelija saa sen laukkaan.


Tytär meni Arabellalla.

No enhän minä halunnut mitään laukkaratsua vaan otin tutun ja turvallisen Helan.


Vetäjä kertoi, että issikka haluaa pitää ratsastajan selässä ja ainakin Hela pysyi tavoitteessa.

Sain hepan jopa kaks kertaa menemään ravia tai tölttiä, jotain kuitenkin nopeampaa kuin käynti, mutta kyllä Hela tiesi, että ratsastaja ei osaa mitään ja meni pääosin laiskasti omaa tahtiaan. Meitä oli vaeltamassa 8 asiakasta ja 4 henkilökuntaan kuuluvaa eli isossa letkassä mentiin. Oman haasteensa teki maaston lumitilanne. Polut olivat kapeita ja aika sohjoisia, joten välillä hepan jalat lumpsahtivat hankeen ja melkoista keinumista ja tasapainoilua ratsastaminen oli. Tytär oli toiveikkaana mukana, joskos äiti pian aloittaisi harrastaa :) Äiti-tytär ratsastusleiri on jo kesäksi varattu.



Seuraavan kerran Mitzulla toivon Arabellaa ja kokeilen laukkaa.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Entten tentten...


Nää on vaan niin kauniit, nää Ritviksen tekemät kerät, ettei tiedä minkä raaskis ekana aloittaa.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kevyt ja kaunis

Just mun väri, mielettömän kevyt ja kaunis pusero. Lankana upea Noro Maiko, jonka sain marraskuun messumatkalla ystäviltä - kiitos!


Malli: 24. neulottu naisen mekko, Novita Kevät 2011
Lanka: Noro Maiko 35% wool, 30% kid mohair, 35% silk
Puikot: 4.0 mm
Menekki: 250 g


Pelkäsin, että lanka loppuu ja tein tarkoituksella lyhyemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Lanka olikin tosi riittoisaa ja olisi riittänyt mekkoon, mutta hyvä näinkin. Tykkään tosi paljon.