sunnuntai 12. helmikuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Matkittuja juttuja
Mä aloitin helmeilyn. Tein sit muutaman avain/kulkukorttiketjun ihan Mallavirin innoittamana. Jokunen näistä lähtee Ystävänpäivälahjaksi työkavereille.

Ja paistoin herkullista kaura-spelttileipää ArjaMarjan ohjeen mukaan. Tästä tuli het kerralla koko perheen suosikki. Nam! Ja kaiken lisäksi terveellistä, vatsa tykkää.
torstai 9. helmikuuta 2012
Sukkaneuloosi
Villavyyhti putiikki viettelee upeilla langoillaan, tällä kertaa kuolaan Lanitium Ex Machina sukkalankaa....upeita uniikkeja. Jostain ikävä järjen ääni muistutti, että mulla on korillinen sukkalankoja odottamassa "tää on sukkavuos"-tavoitettani.

Ja kun mulla oli just synttäritkin....mutta vielä olen kiertänyt putiikin ja päädyin neulomaan Ronjan toiselle luokkakaverille tilaussukat.

Lanka: MeriSock Hand Painted, joka oli niin ohutta, että sai kaverikseen Fortissima Socka langan
Puikot: 3.5 mm
Menekki: 165 g
Ja sukista tuli niin kivat ja just mun näköiset, ettei nämä lähdekään minnekään vaan jää itselle. Seuraavaks pitää ottaa joku tosi tylsä sukkalanka korista, että raaskii antaa sukat tilaajalle.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Sukkaa pukkaa
Ronjan luokkakaveri tilasi multa polvisukat. Ja nehän valmistui käden käänteessä.

Lanka: Cascade Heritage Sock
Puikot: 2.5 mm
Menekki: 100 g

Lanka on muuten ihan meidän Mupen väristä. Ja muutenkin tuntuu erittäin laadukkaalta.

Sillä aikaa kun minä neuloin sukkia, Ronja paistoi tortut. Hyvää Runebergin päivää!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Noro-pakko-neuloosi
Ihan pakko oli tehdä jotain pienempää, ennen kuin tuo torkkupeitto on valmis, niin lumetkin on jo sulaneet.

Samoista raaka-aineista tekasin reilunkokoiset pannulaput.

Samoista raaka-aineista tekasin reilunkokoiset pannulaput.
tiistai 31. tammikuuta 2012
Ja itelle kanss
Ronjan tumpuista tuli niin kivat, että tekasin itelle samanlaiset. Taas nähtiin, että on hyvä pitää riittävä lankavarasto himassa, kun inspiraatio iskee, niin sopiva lanka löytyy.
Malli: kts. alla
Lanka: Novita Huopanen nro 370 (vihreä, ei noin synkkä kuin kuvassa)
Puikot: 7.0 mm
Menekki: noin 100 g
Tässä ohje talteen, kun tuli just mulle passelit.
Luo 4x9 silmukkaa.
1. krs nurin
20 krs sileää oikeeta.
Jätä 7 silmukkaa peukaloa varten.
24 krs sileää oikeeta.
Päättele kärki 4 silmukkaa/kerros, kunnes jäljellä 8 silmukkaa, päättele ne.
Neulo peukalo yhteensä 16 silmukalla, 10 krs sileää oikeeta. Päättele 4 silmukkaa/kerros, kunnes 4 silmukkaa jäljellä, päättele ne.
Laita pieni muovipussi lapasen sisään. Huovuta 40 asteen pesussa pyyhkeen kanssa 20 minuuttia. Lyhyt linkous. Venytä lapaset muotoonsa ja jätä kuivumaan.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tumput tarpeeseen
Lapsosen tumput huovuttui liian pieniksi lumileikkien jälkeen, kun ne kastui, kuivui, kastui ja kuivui. Siispä piti tekasta uudet.

Malli: Novita syksy 2008
Lanka: Novita Huopanen, väri 512
Puikot: 7.0 mm
Menekki: vajaa 100 g
Siitä tulikin mieleeni, että olen unohtanut näyttää kuvan anopilta saadusta pannunalusesta. On virkattu ja huovutettu Minnan ohjeen mukaan, mutta lisätty mukaan kivoja huopapalloja.

Ja sit sain valmiiksi jo toiset sukat tälle vuodelle. Aika hyvin näin "sukka ei oo mun juttu" -tyypiltä. Lanka on ihanaa ja pehmeää Knitprota, jota sain taannoin Arjalta. Kerästä meni vain puolet, sinällään harmi, ois riittänyt vaikka polvisukkiin.

Malli: perus
Lanka: KnitPro Stroll 75% superwash merino wool, 25% nylon
Puikot: 2.5 mm
Menekki: 50 g

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)