perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kevät auringosta puhtia

Taas on ehtinyt vaikka mitä. Ihanat aurinkoiset kelit ovat saaneet meidät ulkoilemaan ja hevosten kanssa vietetty aika tullee lisääntymäänkin.




Toistaiseksi Disa issikka ja....



...Anton aktivoivat meidän perhettä ratsastamaan.
































Antonin tallilla asustaa myös Fresita varsa. Ehkä joku muistaa kun aikoinaan kerroin varsan nimiäisistä.



Varsasta on tullut jo ihan hevosen kokoinen.





























Vietin alkuviikon Siuntiossa maisemista, keväästä ja kylpylästä nauttien. Seurasin kuuden joutsenen menoa ja törmäsin kevään ekaan keltaiseen perhoseen.











































Piipahdin Maisun puotiin ja hetken päästä huomasin tekeväni koruja.





Mun matkakässänä oli Frangiflutti, joka ei kyllä yhtään mua sytyttänyt. Muistan kun Anna sanoi, että alku näyttää jotenkin tyhmältä mutta kannattaa jatkaa - kiva siitä tulee. Onneksi tälle huiville löytyi innokas ottaja ja heti rupesi huivin teko maittamaan. Musta on aina niin kiva neuloa lämpimiä ajatuksia mukaan neuleen saajalle. Siksi varmasti tökki alkuun kun tiesin, etten tätä itselle halua enkä tiennyt kenelle sitä teen. Nyt se etenee mukavasti - ja nättihän siitä tulee.































Mutta - ylläri- Noroa tulossa itselle. Tämän jälkeen vois jo tehdä kesämekon. Ideoita jo muhii päässä.





























Pääsiäinen lähestyy. Ja mä tykkään Outi-M:n tavoin laittaa koristeita. Nuo ihanat kanaset lensi meille eilen. Söpöt, Outi-M:n huovuttamat. Kiitos!


torstai 12. maaliskuuta 2015

Kässäilta Villa LANKAssa

Lähes tarkalleen vuosi sitten olimme työpaikkani Käsityökerhon kanssa vierailemassa Villa LANKAssa. Silloin kauppa sijaitsi eri osoitteessa ja nyt nämä uudet tilat olivat monelle uusi ja ilahduttava tuttavuus.


 
 
 


 
 
 
Kaupassa kannattaa vaikka istahtaa katselemaan ympärilleen. Puoti pursuaa kaikkea pientä kivaa tilpehööriä sekä tietysti värikkäitä herkullisen houkuttelevia lankoja.
 
 
 
 
 
 
Meidän porukka istuikin pitkään kun olimme sopineet etukäteen kauppiaan kanssa, että saamme opastusta huivin ja tiskirättien kanssa.
 
 

 



Ensin ihasteltiin mallihuiveja ja sen jälkeen valittiin langat.....mun valinta alla....herkulliset värit. 
 
 
 
 

























































Mä neuloin kuitenkin illan aikana tiskirätin bambulangasta. Väri on kaunis keltainen - tuossa kuvassa ei tule oikeuksiinsa.






























Villa LANKAssa on joka viikon tiistai- ja torstai-iltaisin neuletapaaminen klo 18 alkaen. Lisäksi sieltä voi kysellä omaa kerhoiltaa - suosittelen.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Huivileikki

Sain joululahjaksi Veera Välimäen Huivileikki kirjan. Joulun pyhät meni sitä selaillessa kun sopivia huivilankoja ei kotoa löynyt. Liekö perusteellisen selailun syytä, että olen jo innostunut neuloman neljä mallia kyseisestä kirjasta. Tosin omalla tyylilläni eli enempi vähempi ohjeita mukaillen.





























Malli: Harmaa ja liila, lanka: Zen Mohair Tweed
Malli: Seili, lanka Alize Cashmira Fine

Malli: Pop, lanka: Lanitium ex machina glitter ja Alize Cashmira fine


Malli: Liito, lanka: Louhittaren Luola Ilmatar väri: tropiikki


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Linnunlaulua ja tulvia

Alkukevään asioita.







































Metsäpoluilla tulvi ja jouduimme tuosta puiden välistä puikkelehtimaan. Anton on kyllä niin varmajalkainen ja rauhallinen. Sille on selkeesti kunnia-asia, että ratsastaja varmasti pysyy selässä.





































Vaikka välillä vähän säpsyiltiinkin erilaisia linnunlauluja ja pyrähdyksiä.







































Mä en mee koskaan yksin hevosen kanssa maastoon. Onneksi isäntä ja Muppe lähtevät eväiden voimin seuraksi.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Knitting-Movie ja muuta mukavaa

Ensimmäinen ja ainoa Knitting-Movie Suomessa 21.4. klo 18:30! Mennään kutimien kanssa leffaan (Studio 123, Helsingintie 12, Järvenpää). Tule katsomaan Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Ota kutimet / virkkuu mukaan tai tule ilman. Lipun hinta 15 e sisältää leffan, väliaikatarjoilun ja tietysti ihan parasta seuraa.

Oli ihan pakko laittaa tänne tämä mainos, ettei teidän tarvii jälkikäteen harmitella, jos ette tuosta etukäteen tienneet. Ihana Lentävä Lapanen Järvenpäässä tuon on suunnitellut yhdessä Studio 123 kanssa. Mun autokyytti on täynnä, mutta sinne pääse hyvin myös junalla. Ilmoittautumiset linkki

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sain eilen iloista postia. Olen ihastellut Askartelin itte Kirstin pussukoita ja uskaltauduin kysymään, joskos norsu kuosissa löytyisi mullekin tuollainen. Norsu kangasta ei ollut, mutta ei siinä kauaa mennyt kun Kirsti sitä hommas ja lähetti mulle tämän aivan ihanan ja tuiku tarpeellisen pussukan. Itse kun en oikeen hallitse ompelukoneen käyttöä. Kiitos!
 
 
 
Mä taidan olla vähän höppänä....mut yks ilta oli ihan pakko neuloa munanlämmittäjiä - pieniä pipoja kananmunille.
 
 
 






































Onhan tuo pääsiäinenkin kohta.


 
 
 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Virkattu Noro tunika

Enpä ois itekään uskonut virkkaavani vaatekappaleen. Mutta seuraamani VMSomA KOPPA on niin käsittämättömän taitava ja luova, että pakosta itsekin inspiroiduin.































Siihen vaan kivanmallisen tunikan päälle sommittelen langat.





























Ja sitten virkkaamaan. En tiedä ovatko pylväitä vai pitkiäpylväitä vai jotain ihan muuta. Kiva tästä kuitenkin tuli.












































Malli: oma
Lanka: Noro Silk Garden värit 84, 338, 8, 362 ja 342 ja Noro Silk Garden Solo 4.
Menekki. 450 g
Koukku: 5.5

Nähdään keskiviikkona 4.3.  Cafe Perobassa. Joka kuun ensimmäinen keskiviikko kaikille avoin neuletapaaminen klo 16.30-19.30. Mukana myös Zentiina, joten jos tarvetta ihanille Zen langoille, voi Zentiinalta tilata toimituksen vaikka Cafe Peroban miittiin.





lauantai 28. helmikuuta 2015

Metsäretki