lauantai 14. helmikuuta 2015
Hyvää Ystävänpäivää
Aamupäivä meni eläinystävien parissa.
Iltapäivä neuleystävien parissa nyyttäreillä Villa LANKAssa.
Mulla oli päällä juuri valmistunut jämälankamekko.
Malli: oma
Lanka: NORO Chirimen, Silk Garden, SilkGarden Lite, Kureyon, Kirara
Puikot: 4.0 mm
Menekki: noin 300 g
Ihanan värikäs mekko, tykkään todella. Siitä innostuneena ajattelin tehdä toisenkin värikkään mekon näistä:
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Kyllä tätä lukea saa
Koska kadotin - lienee omaa kömpelyyttäni - blogista kuvia, totesin, että antaa olla, suljen koko blogin.
Olen kuitenkin itse useampaan kertanut etsinyt tietoa blogistani, niinpä ajattelin, että antaa tämän edelleen olla julkisesti näkyvillä. Voihan olla, että joskus tänne kuvia laitan ja tarinaa.
Mun valmistuneet neuleet löytyy ravelrystä, olen siellä nimellä Katju ja muuta elämää facebokissa sekä instrgrammissa, olen sielä Katju1.
Olen myös pohtinut, jos aloittais kokonaan uuden blogin - ideoita?
Tosin, ei mun kuvat ja tarinat muuta ole kuin käsitöitä, koiria, hevosia ja matkoja.
Olen kuitenkin itse useampaan kertanut etsinyt tietoa blogistani, niinpä ajattelin, että antaa tämän edelleen olla julkisesti näkyvillä. Voihan olla, että joskus tänne kuvia laitan ja tarinaa.
Mun valmistuneet neuleet löytyy ravelrystä, olen siellä nimellä Katju ja muuta elämää facebokissa sekä instrgrammissa, olen sielä Katju1.
Olen myös pohtinut, jos aloittais kokonaan uuden blogin - ideoita?
Tosin, ei mun kuvat ja tarinat muuta ole kuin käsitöitä, koiria, hevosia ja matkoja.
![]() |
| Pikkukatju :D |
lauantai 13. joulukuuta 2014
Nyyttärit ja hohtoneulonnan osakilpailu
Ohjelmaakin oli. Olin hommanut valopuikot ja kisalankaa, niinpä pidimme epävirallisen SM-hohtoneulonnan osakilpailun.
Tiukan minikisan voitti Kio. Palkinnoksi, tietysti Wetterhoffin Fredrika -lapaspaketti, onhan kisa Wetterhoffin ideoima. Lisäksi annoin valopuikot ja kisalankaa, niinpä Kion treenikausi voi alkaa ja lupauduin kuskaamaan voittajaehdokkaan syksyllä Wetterhoffin SM kisaan.
Joululahjan kaikille Teille blogiani lukevat, annan joululimpun reseptin.
Katjun joululimppu
7,5 dl piimää
1 dl siirappia
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
2 tl pomeranssin kuorta
2 tl fenkolia
2 tl anista
0,5 kg vehnäjauhoja
0,5 kg ruisjauhoja
Liuota hiiva pieneen tilkaan lämmintä vettä. Lisää lämmitetty piimä sekä siirappi, suola ja hienonnetut mausteet. Lisää jauhot, alusta ja kohota. Leivo 3 limppua ja kohota liinan alla. Pistele haarukalla limput ja voitele siirappivedellä. Paista 225 asteisessa uunissa 15 minuuttia, voitele uudestaan ja paista seuraavat 15 minuuttia. Voite ja jäähdytä voipaperin ja leivinliinan alla.
![]() |
| Kalenterisukan puoliväli. Hyvää joulua ja onnellista tulevaa vuotta, Katju ![]() |
torstai 11. joulukuuta 2014
Korukurssilla Siuntiossa
Aivan täydellinen askartelukauppa ja ihania lahjaideoita löytyy Siuntiosta: Maisun puoti & paja.
Aktiivisena ihmisenä kasasin riittävästi porukkaa, jotta saimme korukurssin aikaiseksi. Halusin näyttävän minunnäköiseni arkikorun ja aluksi hieman pelotti tuo uusi tekniikka.
Tässä tarvitaan korupiikkejä ja ketjua.
Tekniikka olikin yllättävän helppo oppia ja olipa taas palkitsevaa oppia uutta.
Aktiivisena ihmisenä kasasin riittävästi porukkaa, jotta saimme korukurssin aikaiseksi. Halusin näyttävän minunnäköiseni arkikorun ja aluksi hieman pelotti tuo uusi tekniikka.
Tässä tarvitaan korupiikkejä ja ketjua.
Tekniikka olikin yllättävän helppo oppia ja olipa taas palkitsevaa oppia uutta.
Mun valmis koru näyttää tältä.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Helppoja hyvänolon neuleita
Työpaikan kässäkerhon Zentiinan kurssi Vihreä Vyyhdissä poiki minulle tällaisen "viitan".
Malli: Zentiina
Lanka: On line Linie 98 Carlton ja On line Linie 347 Bristol
Puikot: 8.0 mm
Menekki: 200 g
Näitä kuvia tänne laittaessa huomaan, että tuota selkäosaa voi vielä hieman ommella yhteen.
Sukat: made in London ja made in Paris
Lanka: Lana Grossa Meilenweit
Joulukalenterisukka 7.12.
lauantai 6. joulukuuta 2014
Paras joulukalenteri
Ja tää on mun!
![]() |
| Arja toimitti mulle aivan täydellisen joulukalenterin. |
![]() |
| Kalenterissa on tietysti 24 luukkua ja jokaisesta luukusta taitaapi tulla pieni lankakerä ja suklaata. |
![]() |
| Ekassa luukussa oli myös muistitikku.....jonka tajusin lukea vasta 5. päivä. Siellähän oli (tietysti) Arjan tervehdys ja ideoita mitä voisi vielä ennen joulua neuloa. |
![]() |
| Päätin kuitenkin tehdä raitasukat. |
![]() |
| Neulon joka päivä päivän luukun sisällön ja katson millainen tästä tulee. |
![]() |
| Julkaisen päivän tuotoksen facebookissa "joulukalenteri 2014 albumiin". |
![]() |
| Nyt Arja rupes olemaan huolissaan, että tästä tulee liian pliisu. |
![]() |
| Arja ei ollut siis sommitellut värejä kun oli ne kalenterin luukkuihin ladannut. |
![]() |
| Mutta ei hätää, tuunailen sukat sit kun molemmat on tehty, esim. virkaan pienet kukat varteen. Onpahan mulla iloa tästä vielä joulun pyhinäkin. |
perjantai 5. joulukuuta 2014
Piipahdus Pariisissa
Pienikin loma piristää aina.
![]() |
| Eifel |
![]() |
| Näkymä hotellin parvekkeelta. |
![]() |
| Törmäsin jälleen suomalaisen kuvataiteilijan Kim Simonssonin veistokseen. Tänä vuonna olen vastaavat tytöt nähnyt Fiskarissa ja Brysselissä. |
![]() |
| Galerie La fayette |
![]() |
| Printems |
![]() |
| Champs Elysee joulutori |
![]() |
| Osittain vielä vimeisteltiin torialuetta. |
![]() |
| Riemukaari |
![]() |
| Louvre |
![]() |
| Iltakävelyllä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

































































