maanantai 24. joulukuuta 2012

lauantai 15. joulukuuta 2012

Stallin pikkujoulut

Tunnelmalliset pikkujoulut Stall Sandbackenissa.

Talli oli jouluisasti koristeltu.



Runsaat tarjoilut nyyttäriperiaatteella.

Ja tietysti riisipuuroa - nam.


Reipas katrilli esitys.







Klippaus, silmät sidottuina.


Paavo - vuoden poniparka.




Asterix

Anton

Huikea vikellysesitys.


Sukkasaldo

Tammikuussa kirjoitin, että vuodesta 2012 tullee sukkavuosi. Ja näin kävi, sain 20 sukkaparia valmiiksi, joka on tällaiselle "sukka ei oo mun juttu" -neulojalle todella upea suoritus. Lähinnä perussukkia valmistui, mutta näin loppuvuotta kohden alkoi sukan varsikin jo pidetä ja tein polvisukkia.







































Lanka: Ohut Pirkkalanka, menekki 50 g ja Fortissima Colori socka, menekki 50 g, puikot 2.75 mm

Kahdet sukat jää kesken, en edes yritä ehtiä niitä tänä vuonna neulomaan ja ens vuodesta tullee kehruuvuosi. Itse asetan tavoitteeksi oppia perusasiat ja vuoden 2013 aikana kehrätä lankaa niin, että jotain pientä saan itsekehrätystä myös neulotuksi itselle ens vuoden aikana.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Stadissa

Mä sit viihdyn joulumarkkinoilla. Tänä vuonna ei tullut mahdollisuutta lähteä Saksaan Weihnachtsmarkteille, mutta Tuomaan Markkinat Senaatintorilla on kans kivat. Join siellä maukkaan glögin...


























....ja hoputin Sanskia pitämään kehräyskurssin het ens vuoden alussa.


























Mutta mulle ei löynyt sormikkaita. Mä niin haluaisin ohuet, alpakkasormikkaat, mutta markkinoilla oli tosi vähän valikoimaa ja nekin mulle liian isoja kokoja. Kämmekkäitä kyllä oli mutta sellaisia mä jaksan itsekin tehdä.

Kävin mä myös Stockan jouluikkunan katsomassa. Muistan lapsuudesta, kun joulun aikaan tulimme Kajaanista mummolaan (joo, molemmat mummolat oli Töölössä), niin Aleksin jouluvalot ja Stockan ikkuna piti nähdä.


Ja sit juhlittiin Fazulla ystävän synttäreitä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kissanpäivät

Vihdoinkin otin kehräyksen aloituspaketin mukaani ja menin Villavyyhdin Jennin luo oppiin.


























Tuossa mun värttinässä on mun kehräämään lankaa. Vähän epätasaista, mutta aloitus kuitenkin näin maagisena 12.12.12 päivänä. Mitähän tästä vielä seuraakaan.































Haaveilen jo upeasta omakehräämästä villavyyhdistä, joka syntyy näistä upeista villoista. Ihanat värit, ihana pehmeys ja lisää tulee Kehruukerhosta. Onpa mukava taas oppia uutta ja tehdä näin konkreettista. Olen jo nyt ihan myyty tähän lajiin.


































Pukinkontista pilkistää jotain ja mä luulen, et se on mulle.

Ens vuonna mä vaan kehrään...

lauantai 8. joulukuuta 2012

Lisää herkkuja

Edellisen postauksen polvisukat saivat paljon ihastusta osakseen. Jopa niin paljon, että Outi-serkkuni halusi ostaa ne multa. No, enhän minä sukkia jaloista myy saati muutenkaan, mutta tein sit Outille samalla mallilla omat. Lähtevät Ruotsiin ens viikolla.







































Malli: kts. edellinen
Lanka: Cascade Heritage silk paints, menekki n. 60 g, Lang Mille Colori socks & lace, menekki n. 40 g
Puikot: 2.75 mm

Ja Kristiinan tonttu-ukko kuvista innostuneena, meidän tontturivistö.





sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Herkulliset polvisukat





























Nää on ihanat, nää on kauniit, nää on kivat ja nää on mun!
































Malli: Seijapeen kilpailusukat, tehty Arjan neuvoilla ja omilla ideoilla
Lanka: Wollmeise Twin, väri Spinaci, menekki 90 g, Noro Silk Garden Sock Yarn, väri S258 menekki 60 g
Puikot: 2.75 mm



































Ja ihanaa kun meille tuli parissa päivässä täys talvi, ei tarvii Muppeekaan joka lenkin jälkeen enää pestä.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Lumimyräkkä
























Christmas countdown banner

torstai 29. marraskuuta 2012

Snurre ja kirjoneulelapaset

Snurre ehti täyttää jo 1-v ennen kuin pääsin perille. Jostain syystä en vaan Hietelahdenkadun kulmilla juuri käy, mutta eilen illalla oli hyvä syy mennä putiikkiin ja kirjoneulelapaskurssille.





















Olin kuvitellut kaupan pienemmäksi kooltaan ja valikoimaltaan, joten yllätys oli positiviinen. Ihanat valikoimat, erityisesti mulle jäi mieleen upeat erilaiset alpakkalangat upeine väreineen. Ja jos oikein ymmärsin, hiljattain liikkeen yks väliseinä oli kaadettu ja näin saatu lisää tilaa.

Snurre pitää erilaisia kursseja. Tilassa on kiva pöytä mukavine tuoleineen, jossa eilen illalla istuimme aloittamassa kirjoneulelapasia. Meitä tais olla 6 kurssilaista ja harvoin neuleillassa näin hiljaista on, olimme kaikki niin keskittyneitä lankojen kuljettamiseen, jottei edes maltettua teetä santsata.






















Mun aloitus, pääsin kahdessa tunnissa melkein peukaloon ja Annen mallikappale vieressä. Lanka tosi mukavan tuntuinen Lana Naturale Inca. Olen itsekin yllättynyt kuinka mukavasti kirjoneule lähti sujumaan - noh - kun ei niin hirmutarkkaa katso. Työn voi tehdä loppuun kotona tai tarvittaessa käydä Snurrella kysymässä neuvota tai neuloa paikan päällä. Varmasti menen toistekin.

tiistai 27. marraskuuta 2012

ToDo haaste

Sain ArjaMarjalta ToDo haasteen liittyen ruokaresepteihin. Mulle tää ei oikein "istu" kun en ole niin innokas ruoanlaittaja. Teen perusruokia omasta päästä ideoiden ja välillä otan jostain lehdestä tai netistä ohjeen talteen, mutta yleensä kokeilen sitä myös samantien ja jos tulee hyvää, jää resepti talteen. Siispä muokkaan tätä To Do -listaa omiin harrastuksiin.

Haasteen ohjeistus:
1. Kiitä haasteen antajaa.
2. Jaa haaste eteenpäin, vaikka 4:lle.
3. Ilmoita näille haasteesta.
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do -listasi.


Ruokien osalta akuutisti ToDo listalla on ens lauantain pikkujoulupöperöt.

Neuleiden osalta ToDo lista kasvaa, varsinkin ravelryn favorites lista on jo tolkuttoman pitkä, tuskin niitä kaikkia edes koskaan ehdin tehdä. Nyt puikoilla kuiteskin pitkään listalla olleet Seijapeen polvisukat ja seuraavana lienee Kudujan Tiina huivi ja yks palmikkojakku on myös kesken. Myös kirjoneulonta kiinnostaa ja olenkin huomenna menossa Snurren lapaskurssille.

Kehrääminen kiinnostaa ja listalla on värttinäkehräyksen aloittaminen ja siitä sit rukilla eteenpäin....odotan Villavyyhdin ens vuoden kursseja.

Kiinnostavia matkakohteita on paljon, mutta suunnitteluasteella on Etelä-Amerikan matka, erityisesti Peru ja siellä Machu picchu kiinnostavat.

Ja lopuksi vielä ratsastuksen pariin, mä haluan harjoitella laukan niin mukavaksi ja rennoksi, että uskallan lähteä pitkälle maastoretkelle Muhuun.

Kaikki jotka jaksoivat tämän lukea ja innostuivat haasteesta, haastaan tekemään oman ToDo listan vapaasti muokaten.

Lopuksi pari kuvaa tän päivän ulkoiluretkestä Luukissa.





maanantai 26. marraskuuta 2012

Monenlaisia juttuja

Kohta sitä lunta on luvassa tänne eteläänkin, mutta sitä odotellessa kävin Menitassa (ja hei, linkistä aukee Menitan uudet nettisivut...oho..) virkkaamassa lumihiutaleita.

























Itsetehdyt joululahjat on nyt viimeistelty ja olen siirtynyt neulomaan itselle.

























Neljäs shaali kangaspuilla. Lankana viron villa ja Katia Merino soft.






















Tyttärelle villasukat heti jalkaan. Cascade Yarns 220 Superwash sport.




















Ja tää juuri kukkaan puhjennut kasvi jäänee pian lumen alle.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Arvonta tehty

Tyttäreni suoritti arvonnan ja voittaja on Inkeri. Onneks olkoon! Laitapa mulle yhteystiedot, niin kätevä vihko lähtee sulle koskika3ATluukku.com.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kiitos ja arvonta!

Kiitos Wool and Woollen, sain kässäpussukani takaisin.















Niin, tosiaan viime Tallinnan matkalla "hukkasin" matkakässäni. Olin ensimmäisten joukosta valmis Karnaluksesta ja niinpä meillä olikin treffit muiden kanssa WW-kaupassa. Kauppa on ihan lähellä Karnalusta ja siellä on huomattavasti kivempi neuloa nojatuolissa ja odottaa muuta porukkaa kuin Karnan portailla. Ja samalla tietty tehdä ostoksia. Mä ostin ison säkillisen lankaa WW:stä ja fiksuna pakkasin ostokset laukun pohjalle, jolloin lienee epähuomiossa jätin kässäpusukan pois kyydistä.

Mulla on tuollainen kiva Marimekon vihko (kiitos Outi-M), johon olen liimannut mm. sukkataulukon ja teen muistiinpanot sukista;  lanka, puikot, silmukat yms. jolloin sukan pari on aina helppo muistaa tehdä samankokoiseksi ja muutoinkin tästä vihkosta on hyötyä. On mulla siellä muistiinpanot myös tumppujen ja hihattimen osalta.

Nyt pussukka on taas kotona - loppu hyvin - kaikki hyvin.































Arvon lukijoiden kesken Tallinnasta ostetun, hieman kehittyneemmän, käsityövihkon. Kommentoimalla tähän postaukseen, olet mukana arvonnassa. Arvonta tapahtuu Katjan päivänä.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Glamour tuubi

























Malli: Eppien ohjeiden mukaisesti, 65 silmukkaa, pyörönä, suljettuna tuubina aina oikein ja lopuksi päät yhdistetään
Lanka: Rowan kidsilk haze glamour, 55% mohair, 22% silk, 20% nylon, 3% polyester
Puikot: 5.0 mm
Menekki: 2 x 25 g

Outi-M:n kanssa muisteteltiin, että Eppie tais neuvoakin, että 60 silmukkaa on sopiva määrä ja niin se varmana onkin, ainakin Ronjan mielestä tästä tuli vähän liian lyhyt. Lanka on ihana, siinä on ihana kiilto ja jotenkin yleellistä. Tahtois tehdä toisenkin ja ehkä sit 62 silmukalla tulisi sopivan mittainen. Nytkin on hyvä, mutta sellainen kauluri tyyppinen, pidempänä siitä sais melkein korun.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Rosee kukka valonauha

























Ostin messuilta Taitopirkanmaalta metallipaperinarua ja Näpsäkästä 0,6 mm metallilankaa. Rosee-kehikko mulla olikin jo ennestään. Ja sit vääntämään.























Kaunis valosarja, ikkunaan, pöytään, kukkaan..........












































Käytin yhteen kukkaan noin 1,5 m metallilankaa ja 3 m metallipaperinarua.

Ja sit vielä innostuin lisäämään valot meidän pajutöihin.